Merkinnät tagille uskomushoito
Vastuu ei ole vain sana
Esittelen auliisti näkemyksiäni nettimaailman turuilla ja toreilla. Osa perustuu faktaan. Osa on päätelty faktoista. Osa on mietitty kuvitelmista. Joukossa on puhdasta näkemystä. Minulta on muutamaan kertaan kysytty hoidon ja ravitsemuksen suhteen, että eikö ole vastuutonta neuvoa näkemättä ja tuntematta eläintä. Kyllä, sitä se nimenomaan on. Sen roolin aion pitääkin, täysin vastuuttoman. Ihmisiltä on nimittäin unohtunut eräs perusasia. Foorumit ja yksityiset harrastuspohjaiset sivustot eivät ole kenenkään asiakaspalvelutiski tai tukipalvelu. Ne ovat vapaaehtoista vertaistukea, ajatusten ja kokemusten vaihtoa. Niissä ei voida vaatia, vaan saadaan mitä annetaan. Kukin hoitaa sen leiviskän tyylillään. Toinen anteeksipyytävän varovaisesti, minä taasen helpostikin saarnaten. Mutta vastuu on aina ja poikkeuksetta lukijan. Hän ottaa tai on ottamatta. Valikoi. Joskus jopa oppii. Lue loput »
Hinajaa, Nalle Puh
Kaikki tietävät, että hunaja parantaa suunnilleen kaiken peräpukamista aivohalvaukseen. Flunssasta puhumattakaan. Mutta kaikki eivät tiedä sitä, että hunajasta ei ole itseasiassa kyetty osoittamaan mitään sellaista ainesosaa, joka siitä ihmelääkkeen tekisi. Sama koskaa muuten valkosipuliakin. Kertoo vain kahdesta asiasta. Joko uskon ja tahdon voima on kova, tai sitten tiede ei vieläkään tiedä paljon mitään oikeastaan mistään. Luulenpa, että kyse on vähän kummastakin. Tuon viimeisen esiinottamisessa on vaan se huono puoli, että nyt kaikki mahdolliset homopaatit, reikin nimessä varpaisiin suitsukkeita tumppaavat ja aistinsa turruttaneet aromaterapeutit huutavat silmät päässä seisoen: tähän taikavoimamme perustuu, tiede ei tiedäkään kaikkea.
Erehtymätön lekuri – vai tunari?
Lääkäreiltä vaaditaan erehtymättömyyttä. Ymmärrettävää, sillä annamme tervytemme ja jopa elämämme sellaisen ihmisen haltuun, jota emme edes tunne. Silti vaaditaan vankkumatonta luottamusta. Sama juttu lemmikkieläinten kanssa. Paitsi, että ne eivät edes itse voi tehdä päätöstä. Tämä on yksi syy miksi lääkärikunnalta voi, saa ja täytyykin vaatia rehellisyyttä. Ja miksi eräällä tavalla loukkaa suunnattomasti jos (ja kun) lääkäri käyttääkin väärin hyväkseen tätä luottamusta. Vaikka ei sitten muutoin kuin myymällä oheishoitoja ja -tuotteita, jotka ovat hyvinkin – paitsi rajusti ylihinnoiteltuja – tarpeettomia itse hoidon kannalta. Mutta erittäinkin tarpeellisia lääkärin lainanhoitokulujen kattamisessa. Lääketehtaiden harrastamasta lobbauksesta (kaunisteleva ilmaisu korruptiosta) ei varmaan tarvitse sen enempää edes kirjoittaa.


Kommentteja