Merkinnät tagille nestetasapaino

Greyhound tekee konoset

Tehdä konoset on idiomi, joka tarkoittaa oksentamista. Se sai merkityksensä kun suomalainen kävelijälegenda Valtteri Konosella oli ongelmia nesteen imeytymisen kanssa Helsingin EM-kisoissa 1994 ja hän oksensi kilpailun aikana kaiken niellyn ulos. Greyhoundilla vastaava tila on mahdollinen, mutta kohtuullisen harvinainen, ja esiintyy käytännössä aina suorituksen jälkeen – ei koskaan suorituksen aikana. Itseasiassa esiintyvyyttä greyhoundeilla ei edes tiedetä, koska suurin osa ei tunnista tilaa tai koira ehtii toipumaan siitä itsestään ennen omistajan huolestumista.

Lue loput »

, , , , ,

Ei kommentteja

Henkiinjäämisopas helteessä kilpailemiseen

Heinäkuu 2010 ja Suomea piinaa (kyllä, piinaa – tässä ei ole enää mitään kivaa) pahin helle vuosikymmeniin, ellei satoihin. Ei riitä, että on päivällä kuuma – lämmintä piisaa illalla, yöllä ja aamulla jo kukonpieremän aikaan ollaan jo hellelukemissa. Tuuli liikkuu, mutta ei vilvoita ja ainakin etelässä ilmankosteus tekee olosta vielä pirullisempaa. Koira-aktiviteetit eivät kuitenkaan katoa mihinkään, mutta millä jaksaisi. Hitot omistajasta, mutta koira pitäisi saada pysymään timminä ja halukkaana.

Lue loput »

, , , , , ,

Ei kommentteja

Hiilareilla ei voiteta sprinttiä

Vielä 10 vuotta sitten greyhound racingissä vannottiin hiilihydraattien nimeen. Tiedän, että valjakkopuolella osa, kuten myös vinttikoirissa, on erittäin vakuuttunut siitä, että maltodekstriinillä saadaan koira kulkemaan. Ehkä valjakoissa on tarpeen saada aikaiseksi noin tunnin kuluttua suorituksesta jyrkkä insuliinipiikki ns. tyhjään vatsaan tilanteessa, jossa elimistön oma vapaa aminohappopooli on tyhjä, eikä ole mitään, millä katkaista katabolinen tila – väsyneelle koiralle saadaan kylläkin verensokerin heilahtelusta vielä väsyneempi olo. Sama lihasten glykogeenivarastojen täydentyminen ja paluu anaboliaan saadaan aikaiseksi valkuaisilla ja rasvalla. Vinttikoirissa, kuten jossain määrin myös greyhoundeissa, uskotaan kilpailuaamun ruokintaan siksi, että koira jaksaisi. Jostain kumman syystä valjakot ja metsästyskoirat kykenevät parhaaseen rankkaan aerobiseen suoritukseen kun edellisestä ruokinnasta on 24 tuntia, ja ne hapettavat suorituksen aikana rasvaa energiaksi. Meidän 30-40 sekunnin anaerobiset suoritukset eivät koske rasvaan, vaan polttavat lihaksiston energiavarastoja, joita ei olla kyetty tankkaamaan täyteen 4 – 6 tuntia ennen suoritusta annetulla ruokinnalla. Pahimpia ovat aamun hiilaritankkaajat, jotka onnistuvat insuliinilla saamaan koiran löysäksi ja haluttomaksi jo ennen starttia.

Lue loput »

, , , , , , , , , ,

Ei kommentteja

Elektrolyytit

Elektrolyyteistä ja niiden toiminnasta voitaisiin kirjoittaa sivutolkulla, ja onkin kirjoitettu, mutta tällä kertaa keskitytään pelkästään eräällä tavalla teoreettiseen perustietoon, jonka pääpaino on greyhoundin terveyden ylläpitämisessä ja fyysisessä kunnossa. Sopii tietysti kaikille muillekin roduille, tarpeen niin vaatiessa. Kun aiheesta innostuu enemmän, niin kannattaa muistaa, että elektrolyyttienkin suhteen kaikki vaikuttaa kaikkeen. On helppoa ottaa esille vain yksi tekijä, vaikkapa kalium tai magnesium, mutta koko korttitalo kaatuu, jos yksikin tekijä on pahasti pielessä. Kaliumin anto ei auta, jos nestetasapaino on pielessä.

Lue loput »

, , , , , , , , , ,

Ei kommentteja

Kofeiini

Kofeiini on ihmisten ehkä eniten käyttämä piriste, mutta maailmanlaajuisesti se kuuluu eläinurheilussa kiellettyjen aineiden piiriin, eli sitä etsitään dopingtesteissä. Kofeiinin aineenvaihduntajäämää teofylliiniä ei saa löytyä yhtään virtsasta. Kofeiinia käytetään kuitenkin Pohjoismaiden ulkopuolella kohtuullisen runsaasti, varsinkin nuorten greyhoundien ratakoulutuksessa. Pennut kasvavat erittäin virikeköyhässä ympäristössä minimaalisilla ihmiskontakteilla, jolloin ensimmäiset kerrat koulutusradalla voivat olla melkoisen stressaavia ja viedä huomion päätarkoitukselta: vieheen jahtaamiselta. Kofeiinilla saadaan nostettua vireystasoa, jos annos on oikea. Valitettavasti kofeiinia käytetään joskus kilpakoirillakin, tosin turhaan. Se ei tee koirasta nopeampaa. Koiranäyttelyissä, Suomessakin, kofeiinia käytetään ilmeisesti jonkin verrankin. Pääsääntöisesti koiralle ei kofeiinia tarvitse Suomen olosuhteissa antaa, ja jos tästä säännöstä poikkeaa, niin se on tehtävä tieten.

Lue loput »

, , ,

Ei kommentteja

Nestetasapaino

Vesi (H2O) on elämän perusta. Elimistöstä noin 60 prosenttia on vettä. Siitä 2/3 osaa on solujen sisällä ja loput soluja ympäröivässä ulkoisessa nesteessä. Soluissa nestettä sitoo kalium, ulkoisessa nesteessä natrium ja plasmassa natriumin lisäksi proteiinit. Kaikki solujen aineenvaihduntareaktiot tapahtuvat vesiliuoksessa, jonka määrä ja koostumus pyritään pitämään vakiona hormonaalisesti.

Vesi on välttämätön kaikille toiminnoille. Yleensä janoa pidetään ainoana veden tarpeena, mutta se on ainoastaan elimistön tapa kertoa, että vettä tarvitaan lisää. Vesi toimii esimerkiksi liuoksena, jossa aineenvaihdunta tapahtuu, osallistuu elimistön natrium-kalium- ja happo-emästasapainon säätelyyn, kuljettaa ravinto- ja viestiaineita soluihin ja kuona-aineita soluista, osallistuu kaikkiin reaktioihin, joissa muodostuu tai vapautuu vesimolekyyli, kuten glykogeenin ja proteiinin rakennus ja hajoitus, on osa ruoansulatusnesteitä sekä on osa lämmönsäätelyä, sillä vesi sitoo tehokkaasti lämpöä ilman suurta lämmönnousua.

Lue loput »

, , , , ,

Ei kommentteja

Better Tag Cloud