Merkinnät tagille myrkyt
Sipuli ja hemolyyttinen anemia
Kirjoittanut Jagster luokassa Ravitsemus päivämäärällä 18.7.2010
Foorumit ja netti ovat täynnä listoja, joista saa selville mikä on koiralle myrkyllistä. Osa listoilla olevista asioista ovat aivan perusteltuja, kuten ksylitoli. Osa taasen lähinnä vitsejä, kuten vaikka rusina. Sipuli on yksi, jolla pelotellaan jatkuvasti. Jos annat sipulia, niin koiran veriarvot romahtavat, koska se saa hemolyyttisen anemian sipulin sisältämistä sulfidiyhdisteistä. Siksi osa omistajista ei uskalla antaa koiralleen edes jauhelihakastikkeen loppuja, koska siinä on sipulia. Koirahan kuolee siinä vaiheessa käsiin. Onko sipuli aidosti yksi gastronomisen maailmankaikkeuden pahimmista myrkyistä?
Suomi on lintukoto
Aina kun joku näkee pullan palan maassa, niin huudetaan suureen ääneen myrkkyä. Vaikka osassa tapauksissa on aidosti yritetty vahingoittaa ympäristön nelijalkaisia, niin valitettavasti aihe on kärsinyt joltisenkin inflaatiota. Kuten kävi pojalle, joka huuteli sutta.
Seuraava lainaus on toki vuodelta 2007, mutta ei siis vielä muinaishistoriaa. Kertoo siitä, kuinka turvassa me kuitenkin elämme täällä.
Kilkenny diagnosed infectious canine hepatitis in an eight-week old greyhound with a history of lethargy and inappetance for 24 hours. It had swollen tonsils and a tender abdomen. Limerick examined a dog that had died shortly after a visit to a public park. This dog was one of a number that died with similar symptoms and similar histories after visiting this park. This particular dog began frothing from the mouth, became diarrhoeic and weak and went into convulsions within a short time of leaving the park. Death occurred within an hour. Post-mortem examination showed generalised hyperaemia, with pulmonary, hepatic and splenic congestion. As poisoning was suspected the stomach contents were sent to the Pesticide Control Laboratory in Backweston. Multi-residue screening analyses revealed very high levels of carbofurans. Carbofurans belong to the carbamate group of organic compounds and their toxicity is similar to the organophosphate group i.e. they cause cholinesterase inhibition by inactivating the enzyme acetylcholinesterase. Carbofurans are widely used as systemic pesticides on field crops. It has, however, one of the highest acute toxicities to humans of any the most widely used insecticides. One ml. can be fatal. In granular form one grain can be fatal to birds. Carbamates are also used as insecticides in veterinary medicine, particularly for flea control in small animals. Anecdotal evidence suggests that this compound is being illegally used for vermin control, and the gardai are investigating the incident.
Kevään merkki: myrkkyhysteria
Lenkkipolun varrella oli ranskanleipää, joku on siis myrkyttämässä koiria. Toinen vaihtoehto ei tule mieleenkään, vaikkapa että äiti tai mummi on ollut ulkoiluttamassa perheen nuorimmaista ja syötetty samalla tipuja. Jalkakäytävältä löytyi jauhelihapihvi, jonkun on täytynyt olla myrkyttämässä koiria. Vaihtoehtona saattaisi tietysti olla, että jollakulla on levähtänyt hampurilainen, mutta se ei ole yhtä mediaseksikästä. Kahjoja valitettavasti aina löytyy. Mutta se, että joku kertoo jossain ihan varmasti olleen rotanmyrkkyä ja toinen kuulleensa jonkun koiran kuolleen, ei kerro yhtään mitään myrkytyksistä. Tiedonvälitystä sotkevat lisäksi nämä varmuudella myrkytykseen kuolleet – mutta koiraa ei ole avattu Evirassa, eikä ylipäätään ole selvitetty mihin koira aidosti kuoli.
Suklaa
Suklaa kuuluu ihmisten yleisimpiin nautintoaineisiin. Vaikka koiralla ei luontaista halua suklaan perään pitäisi ollakaan, niin suurin osa syö sitä. Osa jopa suurella halulla. Suklaa on piriste, vaikka sitä ei aina sellaiseksi mielletäkään. Sen teho ei perustu pelkkään sokeriin, vaan se sisältää piristeen kaltaisesti vaikuttavia metyyliksantiineja:, kofeiinia ja teobromiinia. Suklaan ongelma koiralle (ja kissoille, sekä useimmille villieläimillekin) ei ole sen sisältämä kofeiini, joka on eläimillekin kohtuullisen harmiton, vaan teobromiini, jonka uskotaan olevan suklaan väitettyjen terveyshyötyjen takana. Teobromiini on kodeiinia tehokkaampi yskänlääke, mutta taloussuklaalevyn syöttäminen kennelyskän lääkkeeksi on suunnattoman huono idea.
Rotanmyrkky
Rotanmyrkky on harvemmin varsinainen uhka greyhoundeille. Myrkytyksiä voi kuitenkin tapahtua varsinkin maaseudulla tuholaistorjunnassa. Toinen oletettu uhka on tahallisesti koirien ulkoilureiteille jätetyt myrkkysyötit.
Suurin osa rotanmyrkyistä ovat itseasiassa verenohennuslääkkeitä ja niiden toimivuus perustuu yliannoksen aiheuttamiin sisäisiin verenvuotoihin. Käytännössä ainoat hoidot myrkytyksessä ovat injektoitu K-vitamiini tai Konakion-tabletit sekä viimeisenä vaihtoehtona verensiirto. Annostus on 3-5 mg/kg, mutta sen päättää eläinlääkäri. Myrkytys ei kuulu itsehoidettaviin.
Myrkytysoireet näkyvät yleensä päivästä kahteen, mutta kahden viikon aikaakin on raportoitu. Myrkky vaikuttaa melko hitaasti ja ensioireita voi olla vaikea tunnistaa. Niitä ovat mm. väsymys, ripuli, kohonnut ruumiinlämpö, hengitysvaikeudet ja limakalvojen vaaleneminen. Kun oireet ovat selkeämmin havaittavissa, hoidolla on kiire. Kuten suklaassakin, niin pitkäaikainen vähäisempi saanti on suurempi riski kuin yksi iso.
Ensiapuna voidaan käyttää oksettamista suolalla (vain yhden kerran!) sekä lääkehiiltä 1 mg/kg. Ensiavun jälkeen hakeudutaan eläinlääkärin hoitoon.
Rotanmyrkkysyötit eivät ole käytännössä suurikaan uhka greyhoundille. Bromadiolonia sisältävissä myrkyissä, esim. Rotanmyrkky 342, koirien LD50-annos (annos joka on tappanut puolet koe-eläimistä) on yli 10 mg/kg. 30 kg greyhoundin olisi siis saatava yli 300 mg, joka tarkoittaa 6 kg itse tuotetta.
Kyyn purema
Kyy on Suomen ainoa myrkkykäärme. Matelijoista se on kohtuullisen harmiton, itseasiassa jopa hyödyllinen, mutta hyökkää joutuessaan ahdistetuksi. Vaikka kyy on erittäin arka, niin se joutuu vuosittain noin sata kertaa tilanteeseen, jossa se puree ihmistä. Koirien puremamääristä ei ole tietoa.
Lue loput »
Oksaalihappo
Kirjoittanut Jagster luokassa Ravitsemus päivämäärällä 18.1.2010
Oksaalihappo on lievä myrkky, jota löytyy eräistä kasveista kuten pinaatista, raparperista, punajuuresta sekä kaakaosta. Se saattaa ärsyttää suolen seinämää, mutta suurin ongelma on sen kyky sitoa kalsiumia, oikeammin saostaa verestä kalsiumioneja kalsiumoksaatiksi. Periaatteessahan mitään oksaalihappoa sisältävää kasvia ei ole tarvetta syöttää koiralle, mutta BARF:in suosion kasvaessa niitäkin on alettu käyttää.
Lue loput »
Ampiaisen pisto
Ampiaisenpisto on estänyt montaa koiraa kilpailemasta, koska omistajat ovat antaneet kortisonia – eli kyytabletin. Kortisonilla on dopingsäännösten perusteella kahden viikon varoaika, joten sitä olisi käytettävä erittäin varoen. Ainakaan sitä ei saisi antaa vain siksi, että pistossa jotenkin kuuluisi antaa kortisonia ilman selvää syytä. Valitettavan moni lääkäri nöin kuitenkin tekee. Syynä lienee vanha tuttu – halutaan antaa vaikutelma, että lääkäri tekee jotain. Kyytabletin sisältämällä kortisonilla ei ole sinällään mitään haittavaikutusta, ja sen käyttö antaa paremman vaikutelman kuin jääpalan käyttö.
Useimmat greyhoundit eivät itseasiassa suuremmin edes välitä koko pistosta, varsinkaan jos se on suurissa raajoissa tai vartalossa. Nivelten seudulla, alueilla jotka ovat lähellä luuta sekä naaman ja kuonon alueella se voi aiheuttaa turvotusta. Mikäli koira saa useita pistoja ja on selvästi tuskainen, niin eläinlääkärillä on käytävä.
Useimmiten ensiavuksi, jopa radalla, käy pelkkä kylmähoito. Se laskee turvotuksen nopeasti, sekä poistaa kivun. Jos kylmää ei ole saatavilla, niin niinkin yksinkertainen asia kuin kuin sokerinpala painettuna pistoskohtaan auttaa erittäin nopeasti.
Mikäli pistoja on useita, tai turvotus on kuonon tai kaulan alueella ja estää tai vaikeuttaa hengitystä, niin lääkityksenä käytetään antihistamiinia. Ampiaisen pistoksessa kyse on allergisesta reaktiosta, ei myrkytyksestä, ja silloin antihistamiini on tehokkain hoito. Annostuksena voidaan käyttää esimerkiksi lasten annostusta.
Fading puppy syndrome
Fading puppy syndrome, joka voitaisiin kääntää hiipuvan pennun oireyhtymäksi, on ulkopuolella Pohjoismaiden yleinen nuorten pentujen kuolinsyy, mutta sitä tavataan Suomestakin. Kyseessä ei ole erillinen tauti, vaan oireisto. Tämä ei vaivaa pelkästään koiria, vaan myös kissojakin. Vaikka pennut syntyvät elinvoimaisina ja terveinä, niin ne kuolevat yleensä 5-10 vuorokauden kuluessa syntymästä, mutta jopa 9 viikkoisia on menehtynyt.
Fading puppy syndroomassa pennut kuolevat ilman että niille voisi paljoakaan tehdä. Jos ne avataan, niin yleensä selvää syytä ei löydetä. Varsinaista aiheuttajaa ei siis tunneta, vaan uskotaan, että syitä voi olla useita. Sitä onkin verrattu ihmislasten kätkytkuolemaan.
Ksylitoli
Ksylitolia ei saa antaa koiralle. Se on alkoholi ja myrkkyä koiralle.
Vaikka sitä käytetään makeutusaineena, ja sitä on sanottu koivusokeriksi, niin kemialliselta koostumukseltaan se on alkoholi (C5H12O5), ei sokeri.
Ihmiset ostavat matkoiltaan, laivareissuiltaan jne. suuria määriä ksylitoli-purukumia hoitaakseen hampaitaan. Erittäin suositeltavaa kansantalouden ja -terveyden suhteen, mutta ei koirille. Laatikkoa ei saa unohtaa koirien ulottuville, koska sen makea haju ja maku houkuttelee koiraa.
Ksylitoli laskee veriarvoja ja nostaa insuliinin määrää veressä, glukoosiin verrattuna jopa 6-8 enemmän, ja johtaa hypoglykemiaan eli liian alhaiseen veren sokeritasoon. 10 mg/painokilo aiheuttaa myrkytystilan. Pahimmillaan koira voi menehtyä ksylitoliin.
Koiran oireilu ja sairastuminen riippuu monesta eri asiasta, kuten koiran koosta, painosta, iästä ja yleiskunnosta. Oireina ovat oksentelu, väsymys, tärinä ja kouristelu. Pahimmillaan koira voi joutua shokkiin, joka saattaa johtaa koomaan ja kuolemaan.
Ensiapuna oksennetaan viimeistään 15 – 20 minuutin kuluessa ksylitolin syömisestä. Myöhemmin oksettamisesta ei ole hyötyä. Oksennutuksen jälkeen annetaan sokeria annoksella 3 g/painokilo eli 1 rkl/5 kg puolen tunnin välein. Mikäli koira on tajuton tai muutoin kykenemätön nielemään, niin hunajan siveleminen ikeniin ja suun limakalvoihin auttaa.
Muista ottaa yhteyttä eläinlääkäriin.
Ksylitolin vaarallisuudesta on informoitu koiranomistajia tehokkaasti, ja se on johtanut määrättyihin ylilyönteihin. Greyhoundien lisäravinteet ovat kohtuullisen kalliita, ja monet käyttävätkin huokeampia hevosten tuotteita. Määrätyt vitamiini-valmisteet, varsinkin E-vitamiini, ovat usein makeutettu ksylitolilla. Siksi useat koiranomistajat eivät uskalla enää käyttää niitä ksylitolin takia. On kuitenkin muistettava, että annostusmäärät ovat niin pieniä, että noilla tuotteilla ei päästä edes lähelle tuota 10 mg/kg riskirajaa. Ne ovat siis täysin turvallisia käyttää, ksylitolista huolimatta.


Kommentteja