Merkinnät tagille keuhkot

Palauttaminen

Palauttamisen merkityksestä puhutaan paljon, ja jotkut jopa tekevätkin asian eteen jotain – kilpailuissa. Treenin jälkeen onkin paljon yleisempää nähdä treenarien juoruavan keskenään, läähättävä greyhound seisomassa vierellä. Palauttaminen treenin jälkeen on kuitenkin aivan yhtä tärkeää, kuin itse treeni. Se on muistettava tehdä jo aloittaen nuoren koiran ensimmäisestä treenikerrasta.

Lue loput »

, , , , , , , ,

Ei kommentteja

Kennelyskä

Kennelyskä on koirien flunssa. Aivan kuin ihmisilläkin. Välillä se on pelkkää lievää nuhaa, yskimistä ja ehkä jopa pientä kuumeilua. Välillä se villiintyy kunnon influenssaksi. Kennelyskä ei siis ole yksi varsinainen tauti. Nimi ilmestyi joskus, eikä sen alkuperästä ole ainakaan minulla selvää tietoa. Kaipa se syntyi siksi, että koirien lenssu kiusaa eniten suurempia kenneleitä, ja tarttuu joukkotapaamisissa kuten näyttelyissä. Yhtäläisyys ihmisten hengitystieinfektioihin löytyy siitäkin, että sen kukoistuskausi alkaa yleensä myöhäissyksyllä ja jatkuu talveen, sekä toiset vuodet ovat vaikeampia kuin toiset. Vaikka se onkin “pelkkä” nuha, niin siihen kannattaa suhtautua määrätyllä varovaisuudelle. Kennelyskä voi kehittyä koiran henkeä uhkaavaksi sairaudeksi.
Lue loput »

, , , , ,

Ei kommentteja

Asidoosi

Asidoosi (lat. acidosis) tarkoittaa elimistön liiallista happamoitumista, jolloin vereen kertyy liikaa happamia aineenvaihduntatuotteita tai elimistöstä poistuu liikaa emäksisiä ainesosia. Elimistön happoemästasapainon säätely on osa homeostaasia (eliön taipumus palauttaa tasapainotilanne häiriön sattuessa) jossa veren happamuus pyritään pitämään lähellä neutraalia tasoa. Happo-emästasapainon tärkeimpiä säätelijäelimiä ovat veri, munuaiset, maksa ja keuhkot. Liika happamuus voi olla lähtökohdaltaan metabolista tai respiratorista.

Lue loput »

, , , ,

Ei kommentteja

Toimintakyky +3

Meillä päätti kerran Irlannissa koira hilpaista. Näki jotain mielenkiitoista aidan takana eräällä niityllä. Löysi koiranmentävän aukon. Ja käytti sen hyödykseen. Sellaista sattuu. Ei saisi sattua, mutta elämässä yleensäkin on kyse enemmänkin riskien minimoimisesta ja eräänlaisesta alitajuntaisesta riskiarvioinnista kuin totaalisesta turvallisuudesta. Pyritään estämään selvät vahingot ja tilanteet. Lopun kanssa… toivotaan parasta. Koira teki 10 minuutin lenkin. Oli juossut elämänsä innosta. Hölmön greyhoundin tapauksessa se voi olla viimeinen into. Elämän loppu. Hölmö ei tajua lopettaa ajoissa. Osa greyhoundin omistajista tietää, miltä näyttää väsynyt greyhound. Suurin osa ei tiedä. Ja toivottavasti pysyvätkin tietämättöminä. Koira seisoo kuten humalainen nojaa seinään. Jalat harassa. Etukenossa. Toinen käsi pitää pystyssä seinää vastaan. Toinen hapuilee, kun ei tiedä mistä ottaisi tukea. Polvet notkuvat. Kyllä te tiedätte. Heitä näkee joka viikonloppu. Väsynyt greyhound on samanlainen. Mutta tietysti nelinkontin, kun ei osaa seistä kahdella jalalla. Suu on niin auki kuin vain voi olla. Kaikki hampaat näkyvät. Kieli on niin ulkona kuin vain voi olla. Heiluu ja vaahto lentää. Hengityksen voimasta. Lyhyttä, mutta vahvaa, lähes väkivaltaista hengitystä. Kun keuhkot yrittävät vetää enemmän ilmaa sisälle kuin pystyvät. Hölmömpikin tietää, etteivät asiat ole hyvin.

Lue loput »

, , , , ,

Ei kommentteja

Hinajaa, Nalle Puh

Kaikki tietävät, että hunaja parantaa suunnilleen kaiken peräpukamista aivohalvaukseen. Flunssasta puhumattakaan. Mutta kaikki eivät tiedä sitä, että hunajasta ei ole itseasiassa kyetty osoittamaan mitään sellaista ainesosaa, joka siitä ihmelääkkeen tekisi. Sama koskaa muuten valkosipuliakin. Kertoo vain kahdesta asiasta. Joko uskon ja tahdon voima on kova, tai sitten tiede ei vieläkään tiedä paljon mitään oikeastaan mistään. Luulenpa, että kyse on vähän kummastakin. Tuon viimeisen esiinottamisessa on vaan se huono puoli, että nyt kaikki mahdolliset homopaatit, reikin nimessä varpaisiin suitsukkeita tumppaavat ja aistinsa turruttaneet aromaterapeutit huutavat silmät päässä seisoen: tähän taikavoimamme perustuu, tiede ei tiedäkään kaikkea.

Lue loput »

, , , , , , , ,

Ei kommentteja

Better Tag Cloud