Merkinnät tagille kasvattaminen
Adoptio on hieno asia
Kun ihmisellä menee tarpeeksi huonosti, niin hän
- ostaa kasvattajalta A pennun, joka meni rikki (hajosi jänne)
- ostaa kasvattaja B:ltä A:n kasvattaman koiran
- lopettaa kasvattaja A:n pennun
- lopettaa kasvattaja B:n pennun välittömästi ratadiskin jälkeen, syynä loukkaantuminen riistan perässä ollessa
- ostaa kasvattaja C:ltä pikkupennun
- ottaa sijoituksen eri rotuisen
- saa kasvattaja C:ltä aikuisen sijoitukseen
- ostaa kasvattaja D:ltä kaksi pentua, jotka jättää maksamatta
- kasvattaja C hakee pois kasvattaja D:n pennut sekä oman sijoituksensa
- ostaa eri rotuisen pennun ja jättää maksamatta
- ostaa kasvattaja E:ltä pennun väärällä nimellä ja jättää maksamatta
- kasvattaja C huijaa tuomaan näytille E:n pennun, jonka kasvattaja E ottaa haltuunsa
- maksamaton eri rotuinen haetaan pois
- eläinsuojelutapauksena viranomaiset hakevat viimeisen vääränrotuisen ja C:ltä aikanaan ostetun
Huusholli on – juorujen mukaan – lunastuskunnossa, koska sontaa on paksu kerros ja lattiapinnat ovat tuhottu. Koirat ovat olleet – juorujen mukaan – kytkettynä sisällä ilman ulkoilutusta ja syöneet – juorujen mukaan – lattialle heitettyä sertiä. Talossa oli joskus ollut – juorujen mukaan – jyrsijöitä, jäljellä oli vain revityt häkit. Omistajan käsien kautta oli kiertänyt – juorujen mukaan – useita muitakin rotuja, mutta niiden kohtalosta ei ole tietoa. Tapaus on poliisin tutkinnassa eläinsuojelurikoksena – ja tämä ei ole juoru.
Koko surkean tapauksen loppuna nelivuotias greyhounduros, joka on on kaikesta huolimatta pitänyt optimistisen, iloisen ja luottavan suhtautumisen elämään ja ihmisiin, etsii luotettavaa kotia. Sopii parhaiten ainoaksi, mutta on toki oppinut elämään laumassa.
Ei kilpakoiraksi.
Toivotaan rauhallista ja tasapainoista, jalat-maassa elävää kotia. Asumismuodolla ei ole merkitystä, mutta kissat ja jyrsijät ovat vaaravyöhykkeessä.
Yhteystiedot saa Katiskan kautta.
Pennunostajan opas
Otsikko on harkitusti tuo. Hakukoneystävällinen. Plus omalla tavallaan opastaa satunnaista kävijää. J Nyt en oikeastaan edes kirjoita blogimerkintää. Mikäli sillä tarkoitetaan päiväkirjamaiseen muotoon laitettuja ajatuksia. Enkä edes Katiskamaista asiajuttua. Tämä on enemmänkin kotisivutavaraa. Mutta olkoot. Toisaalta, tälläkään kertaa – kuten en yleensäkään – en tiedä mihin juttu päättyy. Tiedän vain miten se alkaa.
Pentukauppa on suurta bisnestä. Se on naamioitu idealismin taakse ja kuorrutettu lähes jumalallisella tietämyksellä, sillä auktoriteetteja ei kyseenalaisteta. Kukaan ei myönnä tekevänsä voittoa. Vielä vähemmän myönnetään tehtävän pentuja rahasta. Se on erinomaisen hyihyi, sillä rahan liittäminen koiraharrastukseen on pentutehtailua. Ja pentutehtailu on Paha Asia. Poikkeuksetta. Siksi ei saa kysyä ääneen, että jos kasvattaja ei jätä itselleen yhtään pentua ja myynti ylittää menot, niin miksi se ei ole bisnestä. Liiketaloutta. Pennunostajan kannalta on ihan se ja sama miksi sitä kutsutaan. Pentu on useimmiten kalliimpi kuin perheen Suomi-Soffan poikkeuksellisesta -80% alesta ostettu kahden istuttava. Pentu on myös aina silloin tällöin kalliimpi kuin sen noutoon käytetty auto. Silti pentu ostetaan lähes aina enemmän tunteella kuin opel-miehen ostaessa sitä sadattaan opelia.
Välineurheilun eliittiä
Greyhound racing on välineurheilua. Väite, joka saa monet takajaloilleen. Samalla tapaa kuin että Suomessa ovaaliradalla menestyvät nimenomaan ammattilaiset – pitkällä aikajänteellä. Molemmat väitteet ymmärretään väärin. Tai halutaan ymmärtää väärin. Välineurheilu ei tarkoita koirien välineellistämistä, kuten ammattilaisuus ei tarkoita suoraan ansiotoimintaa. Ansiotoiminnassakaan ei ole mitään vikaa. Kirjoitin aiheesta yli 10 vuotta sitten lyhyen ja erittäin kevyesti pintaa viistävän jutun Rakkaudesta lajiin, silti money matters. Se oli aikaa, jolloin kukaan ei tiennyt blogeista mitään. Ammattilaisuuteen tulee suhtautua ideana, maailmankatsomuksena. Miten suhtautuu toimintaansa kokonaisuutena. Harkitsin pitkään välineurheilu-termin käyttöä. Tulin siihen tulokseen, että se puoltaa paikkaansa. Ehkä se herättää jotkut suhtautumaan koiriinsa toisin. Ymmärtämään, että niistä on pidettävä laajassa merkityksessä huolta. Ymmärtämään, että hoitamaton, huoltamaton ja treenaamaton koira radalla on pahintä mitä voidaan tehdä. Synti.
Kasvattaja-allergia
Irlantilainen barf, taatusti allergiavapaa
En käsittele tänään ahneuden, liian treenaamisen ja kinnermurtumien suhdetta. Kokeile onneasi myöhemmin. Jos tunnet minut koiramaailman foorumiympäristöistä, aiheena ruokinta tai terveys, niin voit jättää väliin tänään. En kirjoita mitään, mitä en olisi kirjoittanut jo aiemmin. Toistan itseäni. Kirjoitan eräällä tavalla uusiksi kaiken, mitä foorumit eivät ole arkistoineet. Kyseessä on ikuisuuskysymys, ja tulevaisuudessa selviän pelkällä linkillä tähän merkintään. Sen verran pysyn tyylilleni uskollisena, että raapaisen vain pintaa, syyllistän yhden ryhmän ja kaadan kaiken vastuun heidän niskaansa. Syystä tai syyttä. Koirankasvattajien vastuu allergioihin ja yliherkkyyksiin. Ovatko koirat sittenkin allergisia kasvattajille?
Allergioista
Joku loihe kerran sanomaan jollain foorumilla:
Kerran otatin koirastani, ihan piruuttani, sen myönnän, ns “allergiatestin”. Koirasta, joka oli aina voinut hyvin. Syönyt kaiken mitä eteen oli laitettu, ollut aina terve, testiä ottaessa kuusivuotias. Ei koskaan vatsa-, iho- tai muitakaan oireita. Fiksukin oli ja näyttelyssä pärjäsi.
Ai kauheaa kun testitulokset tuli. Sehän oli tietämättäni ollut “allerginen” vaikka mille. Ainut ratkaisu olisi ellasemalta ostettava huippukallis peuraperuna tai joku muu samantapainen erikoisruoka. Jätin ruoan ostamatta ja jatkoin sekakaikenlaista ruokaa ruokintaa. Koira eli täysin terveenä vielä 8 vuotta.
Lainauksen suhteen ei voida sanoa, että siinä kulminoituu koirien allergiaongelmat, koska tuo on normaalia arkipäivää. Jokapäiväisyyttä ilman kohokohtaa tai kärjistystä. Jos koiralla on iho-ongelmia, niin se on automaattisesti allergiaa. Sanotaan, että länsimaisen oikeusperiaatteen mukaan jokainen on syytön kunnes toisin todetaan. Tämähän ei pidä paikaansa, koska poliisilla täytyy olla tutkinnan perustana vakaa usko jonkun syyllisyyteen ja sitä uskoa sitten yritetään todistaa. Samalla tavalla lääkärit toimivat. Tehdään olettamus sairauden syystä, ja tätä diagnoosia aletaan sitten todistamaan – ei päinvastoin. Näin sen täytyy mennäkin, mutta entä jos jo alkuolettamus on väärä, eikä perustu perusideaan yleisin ja luultavin selitys on todennäköisemmin se oikea – jos koira yskii ja sillä on kuumetta, niin sairaus on kennelyskä, ei sydänmato.
Tieto luo tuskaa. Tiedon saaminen on tuskaa.
Tieto luo tuskaa. Mutta vasta sitten, kun tietää ettei tiedä. Sitä ennen menee hilpeästi hoilotellen. Jossain vaiheessa elämääni minäkin uskoin väitteeseen, että kanamunaa ei saa antaa koiralle, koska se tekee kalvon vatsalaukkuun ja estää valkuaisen imeytymisen. Hölynpölyähän tuo on. Jo pelkästään siksi, että ei vatsalaukusta mitään imeydy. Eikä happoja ja entsyymejä suuremmin kiinnosta työstävätkö ne lihaa vai munaa. Tuon tiedon myötä tuska alkoi lisääntymään ja nälkä kasvamaan. Tiedän, että suden mahalaukun happamuus on korkeampi kuin koiran. Osaksi suden vähäkalsiumisen ruuan takia. Tiedän myös, että valkuaisen sulattaminen vaatii niin hapanta ympäristöä kuin mahdollista – suden pH 1 on aika optimi. Mutta nyt tuskaa luo se, että en tiedä kuinka vahvasti määrätyt koirien ruuansulatukselliset ongelmat johtuvat kuivamuonien Ca/P-tasapainotetuista ruuista, vatsalaukun happamuudesta ja kehnosta valkuaisesta. Sudelle optimimpi Ca/P-suhde on lähellä 1:1, koirille suositellaan korkeampaa. Korkeampi kalsium nostaa vatsalaukun pH:ta emäksen suuntaan, noin arvolle pH 3. “Vähemmän happamampi” mahaneste sulattaa kehnommin valkuaista, joka on kuivamuonissa muutoinkin kehnoa kasvisvalkuaista. Barffaajat tunkevat vielä enemmän luuta koiraan ja nostavat entistä enemmän happamuutta emäkseen päin, jonka takia valkuaisten sulavuus kärsii lisää. No, kaupan päälle kylläkin kasvismössöjen hyödynnettävyys hiukan paranee. Pointti on siinä, että minä “tarvitsen” tuota tietoa. Minä voin spekuloida tuon nyanssin merkitystä vaikkapa allergioiden kehittymiselle. Vasta-alkajalle tuo on täysin tarpeetonta. Uutta koiranomistajaa mietityttää enemmänkin säkkien painatukset ja Lemmikkipalstoilta saatu käsitys vehnän vaarallisuudesta. Mutta kun ensimmäistä pentuaan hemmotteleva aloittelija lähtee hakemaan perustietoa, niin vaikeuksissa on.
Diskaus
Hidasta koiraa pahempi painajaisenaihe lienee tappelijan saaminen. Diskaus tuntuu vievän pohjan kaikelta. Treenarin mielentilaa kuvaa parhaiten eräs alatyylinen sana. Muut katselevat joko säälivästi tai vahingonoloisesti, häirityn omistaja hädin tuskin tervehtii. Ura ja maine on mennyttä. Vai onko elämää diskin jälkeen?
Koira diskataan, jos se häiritsee muiden juoksua. Isossa maailmassa siihen riittää pään kääntäminen juoksusuunnasta, mutta meillä suhtautuminen on yleensä väljempää. Koiran täytyy todella häiritä tai vaikuttaa toisen suoritukseen, ennen kuin se diskataan. Lönköttelyyn, hidastelemiseen ja vastaavaan juoksuhaluttomuuteen käytetään nollasijoitusta. Näiden kahden rajamaasto on häilyvä, se riippuu tapauksesta ja tuomarista. Perussääntö kuitenkin on, että diskaus annetaan vain varmassa tapauksessa – mutu-periaatetta ei käytetä, sen verran kovasta rangaistuksesta kuitenkin on kyse. Kaksi diskaustahan samalla kaudella vie lisenssin, puhumattakaan kuinka paljon se vaikuttaa koiran, pentueen ja vanhempien arvostukseen ja jalostuskäyttöön. Koko lyhyehkön urani aikana en ole nähnyt ensimmäistäkään täysin aiheetonta diskausta, pari on ollut omassa tulkinnassani nollan ja diskin rajalla – mutta useampi selvähkö diski on mennyt hyväksyttynä suorituksena läpi, syynä aina tuomareiden pienikin epäilys todellisesta tapahtumasta.
Fading puppy syndrome
Fading puppy syndrome, joka voitaisiin kääntää hiipuvan pennun oireyhtymäksi, on ulkopuolella Pohjoismaiden yleinen nuorten pentujen kuolinsyy, mutta sitä tavataan Suomestakin. Kyseessä ei ole erillinen tauti, vaan oireisto. Tämä ei vaivaa pelkästään koiria, vaan myös kissojakin. Vaikka pennut syntyvät elinvoimaisina ja terveinä, niin ne kuolevat yleensä 5-10 vuorokauden kuluessa syntymästä, mutta jopa 9 viikkoisia on menehtynyt.
Fading puppy syndroomassa pennut kuolevat ilman että niille voisi paljoakaan tehdä. Jos ne avataan, niin yleensä selvää syytä ei löydetä. Varsinaista aiheuttajaa ei siis tunneta, vaan uskotaan, että syitä voi olla useita. Sitä onkin verrattu ihmislasten kätkytkuolemaan.
Kasvattaja, tunnista ostaja
Pentukauppa on Suomessa lähes sissisotaa. Kasvattajat taistelevat hiipuvista markkinoista. Muutama harva kykenee yhteistyöhön, jopa niin pitkälle, että ohjaa kyselyt tutulleen. Jos itsellä ei ole myytävää. Hieman useampi malttaa olla arvostelematta muita keskittyen vain omaan jälkeläistuottoonsa. Loput käyttävätkin kaikki mahdolliset keinot, jopa Geneven sopimuksen kieltämiä joukkotuhoaseita. He ovat valmiita uhraamaan rotunsa maineen edistääkseen omaa myyntiään. Sergio Leone nimesi yhden italowesterninsä Vain muutaman dollarin tähden – sama toimii pentumarkkinoillakin. Mutta eivät kasvattajat ole ainoita syyllisiä, jos syypäitä on pakko etsiä. Osa pentutuotannosta vastaavista on vain epätoivoisia. Kauppa ei vedä, pelätään pentujen jäävän käsiin. Silloin on helppo kertoa muunneltua totuutta jalostuksestaan. Onnellisimmassa asemassa ovat he, joilla on tilaa ja resursseja – niitä taloudellisiakin – pitää myymättömät kotona. He ovatkin yleensä niitä, jotka pyrkivät löytämään rodun käyttötarkoituksen mukaisia koteja. Ostajat ovatkin tämän kauppasodan toinen osapuoli, konfliktia ylläpitävä osapuoli. He eivät ota selvää. He tekevät päätöksensä tunteella. He uskovat tarinoita, agitaatiota ja propagandaa. He ylläpitävät käyttörotujen epätervettä myyntiä sohvalle ja muotirotujen ylituotantoa.
Lue loput »
Jagster
Comics Gone Bad
Kommentteja