Tieto luo tuskaa. Tiedon saaminen on tuskaa.

Tieto luo tuskaa. Mutta vasta sitten, kun tietää ettei tiedä. Sitä ennen menee hilpeästi hoilotellen. Jossain vaiheessa elämääni minäkin uskoin väitteeseen, että kanamunaa ei saa antaa koiralle, koska se tekee kalvon vatsalaukkuun ja estää valkuaisen imeytymisen. Hölynpölyähän tuo on. Jo pelkästään siksi, että ei vatsalaukusta mitään imeydy. Eikä happoja ja entsyymejä suuremmin kiinnosta työstävätkö ne lihaa vai munaa. Tuon tiedon myötä tuska alkoi lisääntymään ja nälkä kasvamaan. Tiedän, että suden mahalaukun happamuus on korkeampi kuin koiran. Osaksi suden vähäkalsiumisen ruuan takia. Tiedän myös, että valkuaisen sulattaminen vaatii niin hapanta ympäristöä kuin mahdollista – suden pH 1 on aika optimi. Mutta nyt tuskaa luo se, että en tiedä kuinka vahvasti määrätyt koirien ruuansulatukselliset ongelmat johtuvat kuivamuonien Ca/P-tasapainotetuista ruuista, vatsalaukun happamuudesta ja kehnosta valkuaisesta. Sudelle optimimpi Ca/P-suhde on lähellä 1:1, koirille suositellaan korkeampaa. Korkeampi kalsium nostaa vatsalaukun pH:ta emäksen suuntaan, noin arvolle pH 3. “Vähemmän happamampi” mahaneste sulattaa kehnommin valkuaista, joka on kuivamuonissa muutoinkin kehnoa kasvisvalkuaista. Barffaajat tunkevat vielä enemmän luuta koiraan ja nostavat entistä enemmän happamuutta emäkseen päin, jonka takia valkuaisten sulavuus kärsii lisää. No, kaupan päälle kylläkin kasvismössöjen hyödynnettävyys hiukan paranee. Pointti on siinä, että minä “tarvitsen” tuota tietoa. Minä voin spekuloida tuon nyanssin merkitystä vaikkapa allergioiden kehittymiselle. Vasta-alkajalle tuo on täysin tarpeetonta. Uutta koiranomistajaa mietityttää enemmänkin säkkien painatukset ja Lemmikkipalstoilta saatu käsitys vehnän vaarallisuudesta. Mutta kun ensimmäistä pentuaan hemmotteleva aloittelija lähtee hakemaan perustietoa, niin vaikeuksissa on.

Lue loput »

Diskaus

Hidasta koiraa pahempi painajaisenaihe lienee tappelijan saaminen. Diskaus tuntuu vievän pohjan kaikelta. Treenarin mielentilaa kuvaa parhaiten eräs alatyylinen sana. Muut katselevat joko säälivästi tai vahingonoloisesti, häirityn omistaja hädin tuskin tervehtii. Ura ja maine on mennyttä. Vai onko elämää diskin jälkeen?

Koira diskataan, jos se häiritsee muiden juoksua. Isossa maailmassa siihen riittää pään kääntäminen juoksusuunnasta, mutta meillä suhtautuminen on yleensä väljempää. Koiran täytyy todella häiritä tai vaikuttaa toisen suoritukseen, ennen kuin se diskataan. Lönköttelyyn, hidastelemiseen ja vastaavaan juoksuhaluttomuuteen käytetään nollasijoitusta. Näiden kahden rajamaasto on häilyvä, se riippuu tapauksesta ja tuomarista. Perussääntö kuitenkin on, että diskaus annetaan vain varmassa tapauksessa – mutu-periaatetta ei käytetä, sen verran kovasta rangaistuksesta kuitenkin on kyse. Kaksi diskaustahan samalla kaudella vie lisenssin, puhumattakaan kuinka paljon se vaikuttaa koiran, pentueen ja vanhempien arvostukseen ja jalostuskäyttöön. Koko lyhyehkön urani aikana en ole nähnyt ensimmäistäkään täysin aiheetonta diskausta, pari on ollut omassa tulkinnassani nollan ja diskin rajalla – mutta useampi selvähkö diski on mennyt hyväksyttynä suorituksena läpi, syynä aina tuomareiden pienikin epäilys todellisesta tapahtumasta.

Lue loput »

Fading puppy syndrome

Fading puppy syndrome, joka voitaisiin kääntää hiipuvan pennun oireyhtymäksi, on ulkopuolella Pohjoismaiden yleinen nuorten pentujen kuolinsyy, mutta sitä tavataan Suomestakin. Kyseessä ei ole erillinen tauti, vaan oireisto. Tämä ei vaivaa pelkästään koiria, vaan myös kissojakin. Vaikka pennut syntyvät elinvoimaisina ja terveinä, niin ne kuolevat yleensä 5-10 vuorokauden kuluessa syntymästä, mutta jopa 9 viikkoisia on menehtynyt.

Fading puppy syndroomassa pennut kuolevat ilman että niille voisi paljoakaan tehdä. Jos ne avataan, niin yleensä selvää syytä ei löydetä. Varsinaista aiheuttajaa ei siis tunneta, vaan uskotaan, että syitä voi olla useita. Sitä onkin verrattu ihmislasten kätkytkuolemaan.

Lue loput »

Kasvattaja, tunnista ostaja

Pentukauppa on Suomessa lähes sissisotaa. Kasvattajat taistelevat hiipuvista markkinoista. Muutama harva kykenee yhteistyöhön, jopa niin pitkälle, että ohjaa kyselyt tutulleen. Jos itsellä ei ole myytävää. Hieman useampi malttaa olla arvostelematta muita keskittyen vain omaan jälkeläistuottoonsa. Loput käyttävätkin kaikki mahdolliset keinot, jopa Geneven sopimuksen kieltämiä joukkotuhoaseita. He ovat valmiita uhraamaan rotunsa maineen edistääkseen omaa myyntiään. Sergio Leone nimesi yhden italowesterninsä Vain muutaman dollarin tähden – sama toimii pentumarkkinoillakin. Mutta eivät kasvattajat ole ainoita syyllisiä, jos syypäitä on pakko etsiä. Osa pentutuotannosta vastaavista on vain epätoivoisia. Kauppa ei vedä, pelätään pentujen jäävän käsiin. Silloin on helppo kertoa muunneltua totuutta jalostuksestaan. Onnellisimmassa asemassa ovat he, joilla on tilaa ja resursseja – niitä taloudellisiakin – pitää myymättömät kotona. He ovatkin yleensä niitä, jotka pyrkivät löytämään rodun käyttötarkoituksen mukaisia koteja. Ostajat ovatkin tämän kauppasodan toinen osapuoli, konfliktia ylläpitävä osapuoli. He eivät ota selvää. He tekevät päätöksensä tunteella. He uskovat tarinoita, agitaatiota ja propagandaa. He ylläpitävät käyttörotujen epätervettä myyntiä sohvalle ja muotirotujen ylituotantoa.
Lue loput »