Merkinnät tagille broiler

Salmonellauutisia

Juuri kun pääsin selittämästä, että salmonella ei ole ongelma, niin Hesari uutisoi Lidlin vetävän naudanlihaa pois markkinoilta salmonellan takia. Olen saanut siitä hivenen kuittailua, ohi pöytäkirjojen, No, ajoitus tuolle uutiselle oli kylläkin hyvä. Hyvää on myös sekin, että uutinen kertoo meille parikin asiaa. Ensimmäisen, että kyseessä oli aivan toiselta mantereelta tullut erä. Toiseksi, kyseessä ole ihmisten ruoka, ei eläinten rehu. Kolmanneksi, että valvonta pelaa.

Lue loput »

, , ,

Ei kommentteja

Salmonella ja raakaruokinta

Säännönmukaisesti törmää salmonellaan argumenttina raakaruokinnan riskeistä. On hienoa, että suomalaiset tiedostavat elintarvikehygienian ruotsalaisia paremmin, jotka sairastuvat joukkottain ruokamyrkytyksiin. Salmonella ei ole kuitenkaan riski, eikä sellaisenaan kelpaa argumentiksi suuntaan tai toiseen. Ainakaan se ei ole riski koiralle, pääsääntöisesti, mutta omistajalle ehkä. Sitä ei kuitenklaan voida sälyttää raakaruokinnan niskoille vain siksi, että syötetään kanamunia ja broileria muodossa tai toisessa. Tartuntariski on loppujen lopuksi aivan sama syötetäänkö teollista vai raakaa, sillä ongelmakohta ei ole alkutuotannossa, vaan lopputuotteen käsittelyssä. Onneksi – tänä päivänä – salmonella voidaan sijoittaa kategoriaan teoreettiset riskit.

Lue loput »

, , ,

Ei kommentteja

BARF – uskoa vai ruokintaa?

BARF ruokintatyylinä valtaa koko ajan alaa. Vuosikymmeniä sitten hajanaisena tyylinä Yhdysvalloista vastareaktiona kuivamuonille alkanut ideologia sai kootumman muodon itselleen, kun australialainen eläinlääkäri Ian Billinghurst innostui aiheesta ja rakensi siitä oman version. Alunperin Biologically Appropriate Raw Food taipui Billinghurstin käsissä muotoon Bones And Raw Food – olkoonkin, että hän ei keksinyt sitäkään – mutta alkoi painottamaan nimenomaan luiden osuutta ruokavaliossa. Barffin suosion kasvaessa siitä on muotoutunut useita erilaisia tyylisuuntia, eikä tänä päivänä enää tiedä miten joku ruokkii, jos hän sanoo barffaavansa. Perusolettamuksena pitäisi kuitenkin voida pitää, että raaka-aineet ovat raakoja, mutta siihenkään ei voi enää luottaa. Niin sanottua kotiruokaakin on paikoin alettu kutsumaan barffiksi, lähtökohtaisesti virheellisesti.
Lue loput »

, , , , ,

Yksi kommentti

Better Tag Cloud