Merkinnät tagille blogi

Kyllä etsivä löytää. Joskus.

Katiskassa alkaa olla ihan mukavasti tekstiä. Mutta paljon puuttuu. Ongelmaksi on alkanut muodostua tiedon löytäminen. Tämä ei ole kuitenkaan niin high demand -paikka, että Google vaivautuisi tekemään jatkuvaa ja tarkkaa indeksointia. Hakuosumissa kummittelevat sivuston vanhat jutut. Kiitos, ei esitelmää oikein tehdystä rakenteiden muutoksista ja ohjauksista – tämä on kuitenkin vapaaehtoinen harrastelijasivusto, ei kaupallinen SEO-optimointia tarvitseva markettipaikka.

Tiedon löytäminen on yhtä kaikki vaikeaa. Täällä ja muualla. Olen tuupannut sivupalkin täyteen tageja, mutta hieman hankalaa niidenkin käyttö on. Luokat jakavat tietoa jollain tapaa omiin lokeroihinsa, mutta niidenkin selaaminen on tuskaa. Loogisin oli tietysti haku-kenttä. Mutta kun se ei toimi. WordPress on näppärä peli, mutta toimivaa hakua siihen ei ole osattu rakentaa. Eikä tilannetta paranne softan kylkeen rakennetut apupalikatkaan.

Googlen oma haku on hieno juttu. Siihen saa mainoksiakin. Mutta se näyttää aivan samat hitit kuin “tavallinenkin” Googlen haku. Ei apua siitäkään, ainakaan tämän vuoden puolella. Tai mihin mennessä sitten Google saa indeksoitua vanhat ja jatkuvalla syötöllä tulevat uudet jutut.

Siispä, huudelkaa jos tiedätte ratkaisun. Tarvitaan toimiva haku ja helppokäyttöinen sekä selvä tyyli. Ehdotuksia otetaan vastaan.

, ,

Ei kommentteja

Rikottuja linkkejä

Olin ilkeä. Siirsin muutaman Puruvoimassa olleesta jutusta Ruokintaan. Siis ne barffia, kuivamuonia ja sekaruokintaa käsitelleet. Alun perin Katiskan edeltäjissä idea oli tarjota tietopankki ja pitää puhtaat blogityyppiset kirjoitukset erossa niistä. Katiskan myötä idea muuttui, mutta vanhat tavat jäivät. Ihan turhaan, koska puhdas fakta harvemmin eroaa tulkinnoista ja näkemyksistä. Oikeammin elävässä elämässä noiden kahden viimeksimainitun täytyy seurata ensimmäistä. Ja kun tutkittua tietoa ei ylipäätään ole (ei mitenkään harvinainen tilanne ravitsemuksessa ja koirien ruokinnassa), niin silloin mennään puhtaasti komekseen perustuvalla tulkinnalla ja näkemyksellä. Välillä pelkästään näkemyksellä.

Joka tapauksessa Katiskaan alkaa virrata lyhyempiä blogimerkintöjä, asian joukossa ja toivottavasti niitä täydentäen. Eletään siinä ajatuksessa, että niistäkin on jotain hyötyä.

,

Ei kommentteja

Katiskan kehikko valmistuu

Siirto vanhasta pohjasta ja entisestä greyhoundwikistä alkaa olla valmis. Ne jutut, joilla oli jotain arvoa, löytyy Uudesta Ja Uljaasta Katiskasta – koiratiedon ja -taidon rautalankahässäkästä. Useimmat ns. tietosanakirjamäärittelyt ovat tipahtaneet, koska nykyinen viritelmä ei edes yritä tarjota kaikkea kaikille. Osa on pääsyt mukaan, koska joillekin asioille tarvitaan määrittely. Ne löytyvät FAQ:in puolelta, ehkä joskus tulevaisuudessa jopa linkitettyinä. Uuttakin tekstiä on tullut jonkun verran, ja vanhoja päivitelty. Mutta koska suurin muuttorumba alkaa olla tässä, niin päivitysvauhti hidastuu.
Lue loput »

,

Ei kommentteja

Sohva vai monttu?

Ollessamme Irlannissa sain muutaman kyselyn Suomesta. Haluttiin adoptoida entinen ratagreyhound. Annoin jonkun yhteystiedon, koska itse en ole siinä toiminnassa mukana. En näe siinä mitään mieltä, mutta jos joku haluaa niin siitä vain. Mahtavia koiriahan ne pääsääntöisesti ovat. Irlannissa ei taida yksikään adoptio-järjestö edes välittää eteenpäin soputumisongelmaisia, vaan ne lopetetaan heti. Muutama lähempänä Skotlantia vaikuttava rescue-poppoo sen sijaan yrittävät laittaa perheisiin kaiken minkä käsiinsä saavat. He syyttävätkin racingin kanssa jonkinasteisessa yhteistyössä toimivia adoptio-liikkeitä korruptoituneiksi murhaajiksi. Vaikka kummatkin ovat racing-vastaisia, niin ero tulee siinä, että maltilliset adoptio-järjestöt pyrkivät parantamaan koirien oloja (ja mahdollistamaan ylipäätään olot) kilpauran jälkeen. He toimivat siis eläintensuojelussa ja heidän suurin murheenaiheensa on pentujen liikatuotanto, ei racing sinällään. Rescue-järjestöt sen sijaan pyrkivät nimenomaan lopettamaan greyhound racingin ja tappamaan kaiken bisnekseltä haiskahtavankin, ja adoptio on sivuroolissa. Heidän ohjemuoransa on eläinten oikeudet.

Lue loput »

, , , , ,

Ei kommentteja

Katiska

Jotkut oppi lukemal, jotkut oppi muitte virheist.
Jonku on pakko iha itte kusta sähköpaimenesse

Katiska on koirataidon ja -tiedon blogi. Artikkeleihin on koottu yleistä tietoa koiran terveydestä, tapaturmista, hoidosta, ruokinnasta… Pääpaino on urheilevissa koirissa, kuten greyhoundeissa, mutta kaikki löydettävä on sovellettavissa sohvaperunasta iditarod-valjakkoon, pennusta eläkeläiseen.

Ratalinjaisen greyhoundin omistajalle Katiska on kuitenkin lähes pakollinen käyntipaikka. Greyhoundin treenaaminen on paljon muutakin, kuin juoksuttamista. Se on koiran kokonaisvaltaista hoitamista, tarpeet täyttävää ruokintaa sekä ongelmien löytämistä ajoissa ja niiden korjaamista. Siksi Katiska yrittää tarjota mahdollisimman paljon perustietoa ravitsemuksesta, fysiologiasta sekä sairauksista ja loukkaantumisista. Joten olet kokenut treenari, greyhoundia vasta harkitseva tai ylipäätään tietoa janoava koiraharrastaja, niin uskon, että löydät sivustolta tarvitsemaasi tietoa.

Kissalla on yhdeksän elämää, mutta koiran on pakko mahduttaa seitsemän vuotta yhteen

Onko sinulla aikaa tuhlattavaksi, sillä pyörän keksiminen uudestaan on vähintään hölmöä. Joku on jo pissannut sähköpaimeneen, polttanut sormensa tai känsöittänyt kantapäänsä – älä hakkaa päätäsi seinään, vaan hyödynnä muiden kokemuksia.

Lukeaksesi artikkeleita, blogia tai FAQ:ja, sinun ei tarvitse rekisteröityä tai kirjautua. Sen sijaan kommentointi vaatii rekisteröitymisen. Rekisteröityminen ei tällä hetkellä kustanna sinulle mitään muuta kuin pienen hetken ajastasi, mutta se maksaa varmasti vaivan.

Sinulla on muutamakin tapa seurata Katiskan päivityksiä. Voit käydä täällä säännöllisen epäsäännöllisesti. Tai sitten voit liittyä Facebookissa Katiskan ryhmään.  Päivitystiedot ilmestyvät myös meikäläisen twitter-syötteeseen. Ja sitten on se vanha tuttu, saitin oma RSS-syöte. Jokaisessa on puolensa ja etunsa. Voithan toki valita ne kaikki, et varmasti menetä silloin yhtään päivitystä.

Jagster

Blogin asetusten kohdassa Omat tietosi lukee:

Jakke Lehtonen.Tieto. Taito. Osaaminen. Teoria. Käytäntö. Tuuri. Kyseenalaistaminen. Kokeilu. Onni. Määrä. Tekeminen. Kysyminen, Sekä onni ja tuuri. Nuo ovat menestyksen rakennuspalikoita. Koirissa ja elämässä. Opittu Suomessa, Ruotsissa ja Irlannissa.

Tiedon penkominen

Sinulla on useampikin tapa etsiä tietoa. Voit mennä juttuja läpi aihealuettain. Tai etsiä tagien mukaan. Tai haku-laatikosta – jos se toimii.

Katiskan tagit, eli avainsanat

, ,

Ei kommentteja

Rakenteesta

Entinen tietosanakirjamainen rakenne on historiaa. Uusi Ylväämpi Katiska rakentuu enemmältikin blogityyppisistä merkinnöistä. Koska konsensusmainen tieto ja fakta aiheutti niin paljon ongelmia – myös minulle – niin siirrytään sitten puhtaasti mielipiteenomaisemmalle linjalle. Kannattaa kuitenkin muistaa, että näkemykseni rakentuvat kokemukselle yrittämisen ja erehtymisen tietä, sekä armottomalle asioiden tutkimiselle ja selvittämiselle. Minä pystyn perustelemaan näkemykseni. Jos olet eri mieltä, niin kykene vähintään samaan. Kommentointi on auki sitä varten.

Pääsääntöisesti sisältö rakentuu blogeista tuttuihin aiheisiin ja avainsanoihin, tageihin. On vielä hieman auki miten ryhmittelyt teen, mutta eiköhän se siitä. Haku-kenttä kuitenkin auttanee.

Vanha kunnon Puruvoima on heräämässä henkiin. En tee siitä kuitenkaan sinällään blogia blogiin, vaan nuo aivan puhtaasti mielipidejutut löytyvät omana aiheenaan.

Otan mielelläni vastaan vinkkejä käytännön toteutuksesta. Itselleni kaikki on selvää <grin> mutta entäs sinulle, armas kävijä?

,

Ei kommentteja

Tervetuloa Katiskaan

Jotkut oppi lukemal, jotkut oppi muitte virheist.
Jonku on pakko iha itte kusta sähköpaimenesse

Katiska on koirataidon ja -tiedon blogi. Artikkeleihin on koottu yleistä tietoa koiran terveydestä, tapaturmista, hoidosta, ruokinnasta… Pääpaino on urheilevissa koirissa, kuten greyhoundeissa, mutta kaikki löydettävä on sovellettavissa sohvaperunasta iditarod-valjakkoon, pennusta eläkeläiseen.

Ratalinjaisen greyhoundin omistajalle Katiska on kuitenkin lähes pakollinen käyntipaikka. Greyhoundin treenaaminen on paljon muutakin, kuin juoksuttamista. Se on koiran kokonaisvaltaista hoitamista, tarpeet täyttävää ruokintaa sekä ongelmien löytämistä ajoissa ja niiden korjaamista. Siksi Katiska yrittää tarjota mahdollisimman paljon perustietoa ravitsemuksesta, fysiologiasta sekä sairauksista ja loukkaantumisista. Joten olet kokenut treenari, greyhoundia vasta harkitseva tai ylipäätään tietoa janoava koiraharrastaja, niin uskon, että löydät sivustolta tarvitsemaasi tietoa.

Kissalla on yhdeksän elämää, mutta koiran on pakko mahduttaa seitsemän vuotta yhteen

Onko sinulla aikaa tuhlattavaksi, sillä pyörän keksiminen uudestaan on vähintään hölmöä. Joku on jo pissannut sähköpaimeneen, polttanut sormensa tai känsöittänyt kantapäänsä – älä hakkaa päätäsi seinään, vaan hyödynnä muiden kokemuksia.

Lukeaksesi artikkeleita, blogia tai FAQ:ja, sinun ei tarvitse rekisteröityä tai kirjautua. Sen sijaan kommentointi vaatii rekisteröitymisen. Rekisteröityminen ei tällä hetkellä kustanna sinulle mitään muuta kuin pienen hetken ajastasi, mutta se maksaa varmasti vaivan.

, , ,

Ei kommentteja

Uusi alku. Taas. Ja taas kerran.

Kokeilin teemaa DirectoryPress. Ihan kiva. Poisti vanhat, niin merkinnät, avainsanat, linkit kuin luokatkin. Korvasi ne omillaan. Suomeksi, jyräsi koko paskan spammipaskalla.

Luojan kiitos, että en ollut tässä siirrossa vielä alkua pidemmällä…

Ei kommentteja

Better Tag Cloud