Merkinnät tagille asidoosi
Elektrolyytit
Elektrolyyteistä ja niiden toiminnasta voitaisiin kirjoittaa sivutolkulla, ja onkin kirjoitettu, mutta tällä kertaa keskitytään pelkästään eräällä tavalla teoreettiseen perustietoon, jonka pääpaino on greyhoundin terveyden ylläpitämisessä ja fyysisessä kunnossa. Sopii tietysti kaikille muillekin roduille, tarpeen niin vaatiessa. Kun aiheesta innostuu enemmän, niin kannattaa muistaa, että elektrolyyttienkin suhteen kaikki vaikuttaa kaikkeen. On helppoa ottaa esille vain yksi tekijä, vaikkapa kalium tai magnesium, mutta koko korttitalo kaatuu, jos yksikin tekijä on pahasti pielessä. Kaliumin anto ei auta, jos nestetasapaino on pielessä.
Kalium
Kirjoittanut Jagster luokassa Lisäravinteet päivämäärällä 19.2.2010
Kalium on erittäin tärkeä elektrolyytti ja hivenaine, jota elollinen luonto sekä kasvit ja eläimet tarvitsevat. Kalium näyttelee keskeistä osaa solutason metabolissa, ja on erittäin tärkeä elektrolyytti koiran terveyden ja suorituskyvyn suhteen. Greyhoundille se on yksi tärkeimmistä lisäravinteista, vaikka sitä ei sellaiseksi mielletä ja suurin osa sitä ei sellaisenaan anna. Yksi syy sen vähäiseen käyttöön on kaliumin ostamisen vaikeus. Muualla maailmassa voi ostaa mistä tahansa greyhoundeille suunnattua hidasvaikutteista kaliumia jokaiselta brändiltä, mutta Suomeen sitä ei tuoteta. Kun kaliumia ei ole myynnissä, niin treenarit eivät sitä luonnollisesti myöskään osta. Apteekissa kaliumia on myynnissä ilman reseptiä, mutta ennen kuin purkin saa itselleen, niin on syytä varautua lähes kolmannen asteen kuulusteluun. Kaliumilla saadaan väärinkäytettynä henki pois, ja saadakseen ostoksensa tehtyä, niin joutuu kertomaan ummet lammet miten sitä käytetään ylirasitusoireiden poistamiseen, kramppien estämiseen ja komento ostokseen on tullut eläinlääkäriltä. Kotimainen apteekkikalium on lisäksi törkeän kallista.
Nestetasapaino
Vesi (H2O) on elämän perusta. Elimistöstä noin 60 prosenttia on vettä. Siitä 2/3 osaa on solujen sisällä ja loput soluja ympäröivässä ulkoisessa nesteessä. Soluissa nestettä sitoo kalium, ulkoisessa nesteessä natrium ja plasmassa natriumin lisäksi proteiinit. Kaikki solujen aineenvaihduntareaktiot tapahtuvat vesiliuoksessa, jonka määrä ja koostumus pyritään pitämään vakiona hormonaalisesti.
Vesi on välttämätön kaikille toiminnoille. Yleensä janoa pidetään ainoana veden tarpeena, mutta se on ainoastaan elimistön tapa kertoa, että vettä tarvitaan lisää. Vesi toimii esimerkiksi liuoksena, jossa aineenvaihdunta tapahtuu, osallistuu elimistön natrium-kalium- ja happo-emästasapainon säätelyyn, kuljettaa ravinto- ja viestiaineita soluihin ja kuona-aineita soluista, osallistuu kaikkiin reaktioihin, joissa muodostuu tai vapautuu vesimolekyyli, kuten glykogeenin ja proteiinin rakennus ja hajoitus, on osa ruoansulatusnesteitä sekä on osa lämmönsäätelyä, sillä vesi sitoo tehokkaasti lämpöä ilman suurta lämmönnousua.
Asidoosi
Asidoosi (lat. acidosis) tarkoittaa elimistön liiallista happamoitumista, jolloin vereen kertyy liikaa happamia aineenvaihduntatuotteita tai elimistöstä poistuu liikaa emäksisiä ainesosia. Elimistön happoemästasapainon säätely on osa homeostaasia (eliön taipumus palauttaa tasapainotilanne häiriön sattuessa) jossa veren happamuus pyritään pitämään lähellä neutraalia tasoa. Happo-emästasapainon tärkeimpiä säätelijäelimiä ovat veri, munuaiset, maksa ja keuhkot. Liika happamuus voi olla lähtökohdaltaan metabolista tai respiratorista.
Metabolinen asidoosi
Exertional rhabdomyolysis on urheilijoiden metabolinen sairaus. Siitä käytetään useampaa nimitystä, kuten “punaisen virtsaaminen” tai metabolinen asidoosi. Se tunnetaan myös ihmisillä ja hevosilla.
Määrättyjen ulkoisten ja hoidosta johtuvien tekijöiden katsotaan altistavan greyhoundin metaboliselle asidoosille.
- fyysisen kunnon puute suhteessa harjoituksen rasittavuuteen
- stressiherkät greyhoundit jotka jännittävät ja kiihtyvät erittäin paljon juoksemisen takia
- kuuma ja kostea ilmasto matkustaessa tai kennelissä
- liiallinen harjoittelu tai kilpaileminen muutoin fyysisesti kunnossa olevalla greyhoundilla


Kommentteja