Merkinnät tagille antioksidantit
14 päivän vai 2 viikon flunssa
Kirjoittanut Jagster luokassa Vitamiinit päivämäärällä 9.5.2010
Vakaa uskomus on, että C-vitamiinilla voidaan lieventää flunssa oireita, ja jopa lyhentää sairastumisaikaa. Tämä uskomus on siirtynyt koiriinkin ja tiedän, että osa käyttää eläimen aloittaessa yskimisen tai niiskutuksen hieman rankempaa C-vitamiinikuuria. Keski- ja isokokoisille annetaan auringonhattu-uutteen lisäksi tonnin eli 1000 mg annoksia C-vitamiinia. Mutta tiedetään myös, että tuo on pelkkää uskomusta. Ihmisillä moisella kuurilla saadaan kahden viikon flunssa lyhenemään 14 päivään. Vai tiedetäänkö oikeasti?
C-vitamiini
Kirjoittanut Jagster luokassa Vitamiinit päivämäärällä 21.1.2010
C-vitamiini, joka tunnetaan myös nimellä askorbiinihappo, on yksi nisäkkäiden, myös ihmisen ja koiran tarvitsemista vesiliukoisista vitamiineista. Eräällä tavalla C-vitamiini ei ole kuitenkaan koiralle vitamiini, koska koira valmistaa sitä itse eikä periaatteessa tarvitse sitä ravinnosta. Yleinen kästys kuitenkin on, että stressi ja erilaiset sairaudet nostavat C-vitamiinin tarvetta. Urheilukoirilla C-vitamiinin tarpeen katsotaan olevan huomattavasti korkeampi kuin normikoirilla johtuen rasituksen hapettavasta vaikutuksesta.
Lue loput »
E-vitamiini
Kirjoittanut Jagster luokassa Vitamiinit päivämäärällä 21.1.2010
| KY – IU | |||
|---|---|---|---|
|
|||
| Muunnos milligarmmoiksi | |||
| A-vitamiini, eläin | 1 KY = 0,3 μg | ||
| A-vitamiini, kasvi | 1 KY = 0,6 μg | ||
| D-vitamiini | 40 KY = 1 μg | ||
| E-vitamiini | 110 KY = 100 mg | ||
E-vitamiini on yleisnimike rasvaliukoisille tokoferoli- ja tokotrienoliyhdisteille, joilla on samanlainen vaikutus kuin vitamiinin yleisimmällä ja aktiivisimmalla muodolla alfatokoferolilla.
Useasti E-vitamiinilisät ovat tokoferylasetaatin muodossa. Elimistössä se pilkotaan haimaentsyymin avulla tokoferoliksi ennen kuin se kyetään imeyttämään suolistosta. Luonnollista E-vitamiinia sisältävissä tuotteissa se on tokoferolina, joka imeytyy ilman entsymaatista pilkkoutumista.
E-vitamiinin käyttö greyhoundeilla, ja muillakin urheilukoirilla, perustuu sen toimintaan antioksidanttina, suorituskyvyn kliinisesti mitattavaan paranemiseen ja lihasten kestävyysominaisuuksien paranemiseen (Grandjean et al. 1998), olkoonkin että viimeksimainitulla on vähiten merkitystä nimenomaan greyhoundeille.
E-vitamiinia pidetään yhtenä greyhoundin peruslisäravinteista B-vitamiinien ja raudan lisäksi.
Stressi
Stressi on elimistön kokonaisvaltainen aktivoituminen mihin tahansa ulkoiseen tai sisäiseen ärsykkeeseen (vaatimukseen). Stressi voidaan myös määritellä ympäristön yksilöön kohdistamaksi uhkaksi tai vahingolliseksi vaikutukseksi tai yksilön vasteeksi tällaisiin tekijöihin. Stressi voi olla luonnostaan salakavalaa, esittämättä mitään ulkoisia merkkejä, mutta lopulta greyhound, tai mikä tahansa koira, saa fyysisiä tai henkisiä oireita. Yleensä selvin fyysinen merkki on suorituskyvyn putoaminen, ja henkinen merkki on innokkuuden puuttuminen tai haluttomuus olla laittamatta kaikkea peliin kilpailussa.
Stressi jakaantuu kahteen luokkaan:
- Akuutti stressi aiheuttaa sympaattista hermojärjestelmää aktivoimalla akuutin stressivasteen eli ”taistele tai pakene” -reaktion, jolloin sydämen syke ja hengitystaajuus lisääntyvät, verenkiertoa ohjautuu enemmän lihaksille ja vähemmän muualle elimistöön, lihakset jännittyvät ja suoliston toiminta hidastuu. Akuutti stressi on monesti hyödyllinen tila, koska se lisää elimistön suorituskykyä.
- Pitkään jatkuva stressi voi aiheuttaa elimistön kroonisen stressivasteen, jolla on monia haitallisia vaikutuksia.
Hunaja
Kirjoittanut Jagster luokassa Lisäravinteet päivämäärällä 18.1.2010
Hunaja on mehiläisten kasveista keräämästä medestä ja osin siitepölystä valmistamaa luonnontuotetta, johon ei ole lisätty tai postettu mitään. Lopullisen koostumuksensa hunaja saa käymisprosessissa, jolloin lähinnä sen sokerikoostumus muuttuu entsyymien vaikutuksesta.
Hunajan tarkkaa koostumusta ei voida ilmoittaa, sillä hunajan koostumus vaihtee maittain ja sen mukaan, minkä kukkien mettä mehiläiset ovat käyttäneet. Hunajassa on kuitenkin erittäin paljon erilaisia yhdisteitä, varsinkin hivenaineita, ei ole edes tutkittu perusteellisesti.
Hunajan uskotaan olevan terveellistä ja auttavan milloin mihinkin vaivaan. Se onkin varmasti terveellistä, mutta kukaan ei tiedä tarkkaan, mihin sen terveysvaikutus perustuu. Hunajassa on kuitenkin noin 200 erilaista aineyhdistettä. Eniten on sokereita, niiden lisäksi mm. entsyymejä, proteiineja, kivennäisaineita, orgaanisia hedelmähappoja, aromiaineita ja vitamiineja.
Lue loput »
Aminohapot
Kirjoittanut Jagster luokassa Lisäravinteet päivämäärällä 17.1.2010
Aminohapot ovat orgaanisia yhdisteitä, joista kaikki proteiinit ovat muodostuneet. Keho valmistaa solunsa aminohapoista, hiilihydraateista, rasvahapoista, vedestä ja useista vitamiineista ja kivennäisainesta. Soluja kuolee jatkuvasti ja uusia syntyy koko ajan tilalle. Lisäksi maksa muodostaa aminohapoista lähes sataa erilaista verenkierron proteiinia. Aminohappoja käytetään elimistössä myös monien hormonien ja välittäjäaineiden tuottamiseen.
Esimerkiksi oksitosiini, joka käynnistää kohdun ja maitorauhastiehyiden supistumisen, koostuu yhdeksästä aminohaposta. Vasopressiini, joka puolestaan osallistuu verenpaineen säätelyyn, rakentuu myös yhdeksästä aminohaposta. Oksitosiinin ja vasopressiinin aminohappoketjuissa on eroa yhden aminohapon verran, mikä kuitenkin vaikuttaa ratkaisevasti niiden toimintaan ihmiselimistössä. Sokeriaineenvaihdunnan säätelyssä keskeinen hormoni, insuliini, on 51 aminohaposta muodostunut hormoni. Punasolujen hemoglobiinille aminohapoilla on suuri merkitys.
Valkosipuli
Kirjoittanut Jagster luokassa Lisäravinteet päivämäärällä 14.1.2010
Valkosipuli, tai suomalaisittain kynsilaukka, kuuluu monen koiranomistajan ja greyhoundtreenarin säännöllisesti käyttämiin ravintoaineisiin. Se on ravintoarvoltaan erinomainen, mutta sitä ei voi määrällisesti syöttää niin paljon, että siitä olisi tuolta osin suurtakaan hyötyä. Sitä annetaankin enemmälti sen lääkinnällisten ja muiden terveyttä tukevien ominaisuuksien takia. Valkosipuliin kytketäänkin ehkä eniten terveysuskomuksia. Osa niistä on perusteltuja, osa enemmänkin kansanuskoa.


Kommentteja