Merkinnät tagille anaerobinen
Nopeusharjoittelu ja proteiinit
Kirjoittanut Jagster luokassa Lisäravinteet päivämäärällä 26.5.2010
Monet pyrkivät tehostamaan treenausta ja kilpailusuoritusta lisäravinteilla. Vaikka joskus seuraus onkin buustaava, niin ajattelun lähtökohta on silloin väärä. Lisäravinteiden ensisijainen tarkoitus on paikata ravinnon puutteita ja tyydyttää rasituksen aiheuttamat lisätarpeet. Viime kädessä koira yritetään pitää aktiiviuransa niin läjässä kuin mahdollista, ja saada niin terve ja pitkäikäinen eläkeläinen kuin mahdollista. Ei E-vitamiinia anneta siksi, että koira kulkisi sillä nopeammin, vaan estämään rasituksen (ja rasvojen) aiheuttamien vapaiden radikaalien tekemät tuhot. Tähänkin pätee vanha hokema: on eri asia syödä pysyäkseen hengissä, kuin syödä ja hyödyntää syöty optimaalisesti. Mutta toki suorituksen parantamiseen tähtääviä lisäravinteitakin löytyy. Vaikkapa kreatiini. Tiedän greyhoundeja, jotka syövät aminohappoja purkista enemmän kuin mitä saavat ruokaa. Pientä liioittelua tuossa ehkä oli, mutta vain vähän. Vaikka pääsääntöisesti aminohappolisät ovatkin greyhoundeille turhia, niin paikka paikoin niitäkin kannattaa harkita. Varsinkin jos lompakossa on ylimääräistä rahaa. Mutta kenelläkään ei ole tietenkään mitään sitäkään vastaan, että lisäravinteilla – laillisesti ja kustannustehokkaasti – saadaan terveyden lisäksi myös parempaa suorituskykyä.
Aloittelijan voimatermejä
Kokeneemmat käyttävät mielellään termejä early pase, nopeuskestävyys tai maksiminopeus. Usein tarpeesta, joskus itsetehostuksena. Joku jopa saattaa tietää mistä puhuu, mutta mikään sääntö sekään ei ole – harrastusvuosista riippumatta. Ongelmia saattaa tulla siinä vaiheessa, kun vastapuolet tarkoittavat aivan eri asioita. Ole siinä sitten aloittelija ja yritä oppia. Greyhound racingissä treenaus perustuu parin perusasian ymmärtämiseen. Ne ovat koiran liikkeiden puhtauden ymmärtäminen ja näkeminen (ei onnuta, kulkee suoraan, askelpituus ei ole liian lyhyt) sekä treenin kytkeminen tarpeeseen (aina kilpaillaan täydessä laukassa, pyritään maksimaaliseen nopeuteen lyhyillä matkoilla). On aivan sama miten nuo tavoitteet saavutetaan, mutta kun harrastaa, niin suotavaa olisi edes yrittää oppia jotain harrastuksestaan. Lajissa on ihmisiä, jotka ovat kyenneet olemaan oppimatta yhtään mitään – eikä taaskaan harrastusvuosien määrä korreloi mitenkään osaamisen kanssa. Ehkä tästä saa taas yhden tukikiven sille perustalle, johon ymmärrys greyhound racingistä rakennetaan
Zen ja greyhoundin treenauksen taito
Zen tarkoittaa mietiskelyä. Se on yksi Kiinasta lähtenyt buddhalaisuuden muoto, joka perustuu vahvasti meditaatioon. Minä en ymmärrä zenistä mitään. Ehkä siksi, että en osaa hiljentyä. Silti ajatuksena erään zen-harjoituksen idea tuntuu läheiseltä. Siinä pyritään osoittamaan kaavamaisen käsitteellisen ajattelun rajallisuus. Silti ei päästä yli eikä ympäri siitä, että ennen kuin sääntöjä voi rikkoa ja kaavoja muokata, niin säännöt ja kaavat on osattava. Soveltaminen ennen tietoa on kädettömyyttä, peiteltyä tietämättömyyttä. Zenissä pyritään valaistumiseen, joka ajatellaan yhtäkkiseksi tapahtumaksi. Siinä zenin harjoittaja yhtäkkiä pääsee minuudettomuuden tilaan ja käsitteellisen ajattelun taakse ja ymmärtää oman “buddhaluontonsa”. Saattaa olla, että greyhoundin treenaamisellakin saavutetaan valaistuminen – sitä ei ole ison kilpailun voitto – mutta on mahdollista oppia lukemaan koiraansa ja tekemään asioita eräällä tavalla selkäytimestä. Ehkä Jimi Hendrix oli koennut valaistumisen, mutta se on ainakin varma, ettei hän kitarasointujaan soittaessaan miettinyt.
Lue loput »
Subjektiivinen lihaskipu
Tein eilen normaalia enemmän reisilihaksia rasittavaa työtä. Tänään ovat lihakset kipeät jopa sellaisista paikoista, joissa en tiennyt lihasta olevankaan. Kyse on rasituskivusta, jonka on uskottu johtuvan maitohaposta. Nykyään tiedetään, että oikeastaan mitään ei tiedetäkään, ja että syypää lieneekin lihassolun pinnalle kertyvä kaliumioni. Yksi totuus ainakin pätee: no pain, no gain. Ihmisillä jaksaminen ja yrittäminen on tahdosta kiinni. Ainakin silloin, kun mennään väsymisen puolelle ja kipurajan yli. Urheilijoilla on useita kertoja tehty kokeita plasebolla, usein on käytetty hapetettua vettä, jonka väitettiin olevan uusi ihmeaine. Sitä juoneet pääsivät pidemmälle ja nopeammin. Tahto meni yli materian. Koiraa on kuitenkin aika turha yrittää psyykata. Greyhoundeissa toivotaan, että ajovietti vie voiton, eikä koira tajua mitään muuta mistään kuin juoksemisesta. Osa koirista alkaa silti himmailemaan loppua kohdin. Toki kyse on ihan rehellisestä väsymisestäkin, mutta usein myös korvien välistä. Kun askel alkaa painaa, niin juokseminen ei olekaan enää niin kivaa, eikä kaikkea anneta.


Kommentteja