Katiska

Hiilihydraatti ei ole koiran yksi kolmesta pääenergiaravintoaineesta. Se, että hiilihydraatti on ravitsemusteoriassa ja energialtaan yksi kolmesta, ja että koiranruokateollisuus sitä käyttää korvaamaan rasvan, niin ei tee siitä koiralle tarpeellista – vaikka kuinka asiaa mainostettaisiin. Hiilihydraatit, eli sokerit, tärkkelys ja ravintokuidut, ovat omistajillekin ilmeisen outo asia, koska niihin ei uskalleta ottaa kantaa. Ainakaan jos ruokinta perustuu kuivamuoniin. Rasvaa ja valkuaista kylläkin seurataan, mutta ei hiilihydraatteja, vaikka niitä ruuassa on eniten. Toisaalta, ei kuivamuonailija hiilihydraattien määrään kykene edes vaikuttamaan. Hiilihydraattitietoisuus valtaa jalansijaa ihmisillä, ehkä olisi aika hyväksyä, että koira toteuttaisi luonnostaan paljon parjattua Atkinsonin dieettiä – jos se vain saisi. Monet barffaajat kehuvat pitävänsä koiransa hiilihydraatittomalla ruokavaliolla, mutta se ei pidä paikkaansa. He eivät (yleensä) anna viljaa, joka on eri asia. Jokainen kasvissoseannos sisältää hiilihydraatteja, sitä enemmän mitä sokerisempia hedelmiä, kasviksia tai juureksia käytetään.

Verensokerin muutokset määräävät mitä hormonia haima alkaa erittämään. Verensokerin laskiessa haima vapauttaa glukagonia, joka ensimmäisenä vapauttaa maksasta(kin) glukoosia, jolloin solut saavat tarvitsemansa energian. Tämä reaktio vaatii mukaansa monia muitakin tekijöitä, kuten esim. monia B-vitamiineja, rautaa, magnesiumia ja kuparia- Tämä on yksi syy, miksi greyhoundien lisäravinteiden käytössä erittäin usein noiden ohessa mainitaan sana energia-aineenvaihdunta.

Periaatteessa ne hiilihydraatit, joita ei ole käytetty välittömään energiatuotantoon, pyritään varastoimaan. Tämä osuus riippuu täysin koiran ruokavaliosta. Kuivamuonissa pääosa energiasta tulee erittäin usein hiilihydraateista, eikä suinkaan rasvasta. Koska hiilihydraattien käsittely tapahtuu eri tavalla kuin rasvan, niin elimistö vaihtaa itsensä eräänlaiseen sokerimoodiin ja käyttää ensisijaisesti “käyttöenergiaksi” sokereita. Ei rasvaa, vaikka sitä olisi tarjolla. Kun ravinnon energiatarjonta muutetaan, koira siirretään hiilihydraattipitoiselta kuivamuonalta rasvaan perustuvaan lihaan, niin jonkin ajan kuluttua – valjakkotutkimusten perusteella viimeistään kuuden viikon kuluttua – elimistö on buutannut itsensä ja vaihtanut käyttämään rasvaa. Tällöin koiran elimistö – lajityypilliseen tapaan – käyttääkin perusaineenvaihdunnan ja sen hetkisen kulutuksen tyydyttämiseen rasvaa, ei vähentynyttä hiilihydraattia. Periaatteessa suurin osa ravinnon hiilihydraateista olisi silloin käytettävissä varastointiin. Mutta päinvastoin kuin yleisesti luullaan, niin kokonaisuutena hiilihydraateista vain pieni osa varastoituu rasvaksi (läskiksi) ja kun hiilihydraattien osuus on muutenkin vähäinen, niin silläkään ei ole mitään merkitystä. Hiilihydraattien yliannostelusta ei ole koskaan mitään hyötyä, ja lihottamisessakin ravinnon rasva on tehokkaampaa.

Osasta glykoosista muodostetaan maksassa ja lihaksissa sokerien varastomuotoa, glykogeenia. Verensokerin laskiessa maksassa oleva glykogeeni muutetaan takaisin glukoosiksi, joka kuljetetaan muualle soluihin ja ensisijaisesti aivoihin, jonka tärkein energianlähde se on. Lihaksistoon varastoitua glykogeenia ei voida enää siirtää muualle, vaan se käytetään vain lihaksiston energian tuottoon. Edes aivotoimintaansa varten normikoira ei kuitenkaan tarvitse varsinaisesti hiilihydraatteja, koska maksa pystyy muokkaamaan rasvamolekyylin glyserolista glukoosia. Lisäksi glukoneogeneesissa maksasolut syntetisoivat “uutta” glukoosia esiasteista, kuten pyruvaatista eli palorypälehaposta, laktaatista eli maitohaposta ja tietyistä aminohapoista.

Verensokeri siis laittaa haiman erittämään insuliinia, joka taasen käskee muuta elimistöä varastoimaan energiaa. Insuliini on viestinviejä, joka kertoo, että ruokaa, energiaa, on tulossa. Se on elimistön anabolisin hormoni, eli auttaa rakentamaan ja uusimaan soluja. Se, kuinka korkeaksi insuliinitaso nousee, määrää miten ja kuinka paljon energiaa varastoidaan. Insuliinitason nousu taasen määräytyy syödystä ravinnosta. Mitä enemmän sokereita, niin sitä jyrkempi ja nopeampi on insuliinipiikki. Toisaalta taasen mitä enemmän ravinto perustuu rasvaan ja/tai valkuaiseen, niin sitä loivempi ja hitaampi on insuliinin nousu.

Eri ravintoaineet vaikuttavat eri hormoneihin eri tavoin:

• Hiilihydraatit laukaisevat insuliinin erityksen.
• Rasva laukaisee aivoissa kylläisyydentunteen.
• Proteiinit laukaisevat glukagonin erityksen.

GI – glykeeminen indeksi, glykemiaindeksi

Glykeeminen indeksi, GI, on suhdeluku, joka kertoo miten ravinnon imeytyvät hiilihydraatit muuttavat verensokeria verrattuna vertailuarvona käytettyyn glukoosiliuokseen tai valkoiseen leipään. Se siis kertoo eräällä tavalla hiilihydraattien imeytymisnopeutta. Mitä korkeampi GI-arvo, niin sitä nopeammin nousee verensokeri ja insuliinia vapautuu enemmän. Päinvastoin taasen, mitä alempi GI-arvo, niin sitä vähäisemmin ja tasaisemmin verensokeri nousee, joka vapauttaa myös vähemmän ja pidemmäksi aikaa insuliinia.

Ravinnon glykeemiseen indeksiin vaikuttaa kolme tekijää:

• nopeus, jolla hiilihydraatit imeytyvät ruuansulatuksessa. Suoraan voidaan hyödyntää vain glukoosia. Muut, kuten fruktoosi, täytyy kierrättää maksan kautta, jossa ne muutetaan glukoosiksi. Siksi esimerkiksi glukoosista ja fruktoosista koostuvan tavallisen ruokosokerin eli sakkaroosin GI on suhteellisen matala.
• nopeus jolla imeytyneet hiilihydraatit muunnetaan glukoosiksi
• nopeus, jolla elimistön solut hyödyntävät veren glukoosia

Elimistö yrittää säädellä verensokeria ja pitää tason tasaisena. Tärkein säätelymekanismi on siis haiman erittämät glukagoni ja insuliini. Keho yrittää pitää verensokerin tasaisena glukagonin ohjatessa maksaa luovuttamaan glukoosia samaan tahtiin kuin sitä kuluu elimistössä. Syömisen jälkeen insuliinitaso nousee ja mitä korkeampi GI-arvo saaduilla hiilihydraateilla on, niin sitä jyrkemmin ja korkeammalle tasolle, koska korkean GI-arvon hiilihydraatit nostavat verensokerin korkealle ja insuliini pyrkii laskemaan sitä kertomalle muille soluille, että on aika käyttää veressä olevaa glukoosia ja määrää maksan lopettamaan glukoosin luovuttamisen ja aloittamaan varastoinnin. Kun syödyn hiilihydraatin imeytyminen on loppunut, niin insuliinitaso pysyy ylhäällä niin kauan, kunnes vereen siirtyneen glukoosin määrä, verensokeri, on laskenut normaalille tasolle. Tässä tulee vastaan yksi syy, miksi GI-arvo saattaa olla hyödyksi mietittäessä hiilihydraattien laatua ja määrää. Nopeasti imeytyvillä hiilihydraateilla, korkea GI-luku, insuliinitaso voikin nousta aivan liian korkeaksi, jolloin imeytymisen loputtua verensokeri onkin tipahtanut paljon normaalia alemmaksi. Liika insuliini veressä on käskenyt varastoida liikaa glukoosia verestä. Alkaa heiluriliike, jotka kutsutaan verensokerin heilahteluksi.

GL – glykemiakuorma, glykeeminen kuorma

Glykemiakuorma antaa mittaluvun, joka kertoo ruuan sisältämien hiilihydraattien laadusta ja määrästä. Matalaksi GI:ksi lasketaan yleensä ne, jotka saavat ar­von 55 tai alle. Jotkin hedelmät esimer­kiksi voivat saada korkean GI -arvon, minkä perus­teella se saatettaisiin luo­kitella “pahoiksi”, jos halutaan välttää nopeaa insuliinivastetta. Hedel­män koko­naishiilihyd­raattimäärä on kuitenkin pieni, että GI ei kerro oikeastaan yhtään mitään. Siksi on otettu  käyt­töön myös glykeemisen kuorman käsite. Kilpailevilla greyhoundeilla on lisääntyen viimeiset 10 vuotta pyritty, jos ei välttämään, niin vähentämään, hiilihydraattien määrää ravinnossa. Tämä on aiheuttanut määrättyjä ylilyöntejä, kun ollaan viimeiseen asti yritetty välttää korkean GI:n raaka-aineita. Mutta koska niiden ruoka-aineiden antaman hiilihydraatin kokonaismäärä on ollut erittäin pieni, niin GL olisi antanut GI:tä tasoittavan suhdeluvun. Toimii myös kääntäen. Vaikka GI olisikin matala, niin korkea GL kertoo, että ruuassa on kuitenkin huomattavan paljon hiilihydraatteja. Asiaa tietysti sotkee sekin, että ruuan sisältämä liukeneva kuitu, rasva, valkuainen, entsyymit, valmistus jne. kaikki vaikuttavat hiilihydraattien hyödyntämiseen – joko hidastaen tai parantaen.