Monet pyrkivät tehostamaan treenausta ja kilpailusuoritusta lisäravinteilla. Vaikka joskus seuraus onkin buustaava, niin ajattelun lähtökohta on silloin väärä. Lisäravinteiden ensisijainen tarkoitus on paikata ravinnon puutteita ja tyydyttää rasituksen aiheuttamat lisätarpeet. Viime kädessä koira yritetään pitää aktiiviuransa niin läjässä kuin mahdollista, ja saada niin terve ja pitkäikäinen eläkeläinen kuin mahdollista. Ei E-vitamiinia anneta siksi, että koira kulkisi sillä nopeammin, vaan estämään rasituksen (ja rasvojen) aiheuttamien vapaiden radikaalien tekemät tuhot. Tähänkin pätee vanha hokema: on eri asia syödä pysyäkseen hengissä, kuin syödä ja hyödyntää syöty optimaalisesti. Mutta toki suorituksen parantamiseen tähtääviä lisäravinteitakin löytyy. Vaikkapa kreatiini. Tiedän greyhoundeja, jotka syövät aminohappoja purkista enemmän kuin mitä saavat ruokaa. Pientä liioittelua tuossa ehkä oli, mutta vain vähän. Vaikka pääsääntöisesti aminohappolisät ovatkin greyhoundeille turhia, niin paikka paikoin niitäkin kannattaa harkita. Varsinkin jos lompakossa on ylimääräistä rahaa. Mutta kenelläkään ei ole tietenkään mitään sitäkään vastaan, että lisäravinteilla – laillisesti ja kustannustehokkaasti – saadaan terveyden lisäksi myös parempaa suorituskykyä.
Greyhoundien ravinnossa on aina suosittu korkeaa proteiinia. Luokkaa 36 prosenttia (joka johtui vain erään kuivamuonavalmistajan yhden ruuan raakavalkuaismäärästä). Yli 30 prosenttia kuiva-aineesta on kuitenkin yleisesti pidetty suositeltavana kilpailukauden ruokinnassa. Käytäntö on kuitenkin osoittanut, että matalammallakin pärjää, jos rasvansaanti on kunnossa. Kananmunia käytetään lihan jatkona melkoisen yleisesti, ja suurimpana syynä on nimenomaan valkuaisen nosto, vaikka munassa on paljon muutakin arvokasta. Ei ole sattumaa, että meillä on omia kanoja.
Ruuan korkean proteiinin avulla pyritään estämään koirien sairastuminen rasitusvammoihin
tai rasituksesta johtuvaan anemiaan. Vaikka varsinainen urheilijan anemia (atleettianemia, sport anemia) onkin vinttikoirilla ja greyhoundeilla käytännössä tuntematon, niin eräällä tavalla lievempi versio siitä tunnetaan. Se liittyy kylläkin enemmän yleisempään ylikuntoon, mutta ruuan matala valkuainen altistaa myös samalla anemiaan. Tai sitten matalan valkuaisen kanssa kulkee usein käsi kädessä matala rasva sekä riittämätön vitamiinien ja kivennäisaineiden saanti – ken tietää. Mutta korkea valkuainen yhdessä aikaisemmin suositeltua noin 10 % kuiva-aineesta korkeamman rasvan kanssa vähentää rasitusvammoja sekä pienentää ylirasitusriskiä.
Koira ei kuitenkaan ole täysin riippuvainen syödystä valkuaisesta. Oikeammin, saanti on korkeampi kuin mitä pelkästään ruuasta saadaan. Suolistossa on muutakin kuin vain syötyä materiaalia. Sisäinen eritys toimii myös suolistoonkin ja sinne siirretään sekä talteen otettuja ruuansulatuseritteitä että kuolleita kierrätykseen tulleita soluja. Ihmisillä lasketaan, että noin puolet suolessa olevista proteiineista on saatu syödystä ruuasta. Proteiinien määrä lasketaan yleensä mittaamalla typen määrä. Koska ulosteessa on kuitenkin huomattavan vähän typpeä, niin se kertoo, että proteiinit – syödyt ja kierrätetyt – imeytyvät kuitenkin kohtuullisen hyvin. Tietenkin tämä riippuu täysin syödyn ravinnon proteiinikoostumuksestakin – naudan mahassa ja muussa kehnossa sidekudoksessa ei ole suuremmin hyödynnettäviä proteiineja ja se näkyykin ulosteen määrässä.
Kun on annettu koiralla valkuaisainepitoinen ruoka, tai käytetty aminohappolisää, niin maksassa tapahtuu ohimenevä proteiinisynteesin lisääntyminen. Silloin korvataan menetyt proteiinit, esimerkiksi harjoittelun aikana. Maksassa syntyy ihmisillä 50 grammaa uusia proteiineja päivässä (tietääkö kukaan koirien määrää?), mutta lihaksiin asti niistä pääsee melkoisen vähän. Suurin osa on albumiinia, veren hyytymistekijöitä ja kuljetusproteiineja. Kaiken kaikkiaan greyhoundin proteiinin tarve laskee, kun kasvu loppuu ja ensimmäinen lihaksia kasvattava treenikausi on tehty. Sen jälkeen ei ole enää tarvetta rakentaa suuria määriä uutta (lihas)kudosta, vaan tyydytään ylläpitämään olevaa.
(Taas kerran) Proteiinien käyttöä ja aitoa tarvetta on tutkittu huomattavan vähän nimenomaan nopeusharjoituksissa. Ihmisillä vähän, ja koirilla vielä vähemmän. Tutkimusten painopiste on ollut kestävyysurheilussa sekä voimalajeissa. Ihmispuolella kutenkin pidetään nyrkkisääntönä, että nopeuslajien suositukset ovat samantyyppisiä kuin voimalajeissakin. Ei paljoa lohduta koirapuolella, koska voimasuosituksia ei ole ja kaikki vähä mikä löytyy, perustuu kestävyyspuolen valjakkokoiriin.
Vinttikoirilla on kuitenkin aivan sama ongelma kuin ihmisissä hyppääjillä ja sprinttereillä. Olisi saatava maksiminopeus ja -voima mahdollisimman pienellä lihasmassalla, koska mitä suurempi massa on, niin sitä enemmän tarvitaan voimaa sen kuljettamiseen – on fiksumpaa käyttää sama voima pienemmän massan liikuttamiseen. Bodarit tarvitsevat massavaa ulkonäköä, voimanostajat sekuntien räjähtävää voimaa, uimareilla kannattaa vesi ja pyöräilijöillä polkupyörä ja ketjujen vaihteisto hoitaa voimanvälityksen. Siksi sprinttijuoksijoilla ei mahdollisimman suuri lihasmassa ole koskaan ollut arvo sinänsä ja kaikki, jotka nostavat enemmän massaa kuin antavat suhteessa voimaa, ovat vähintään turhia – jopa haitallisia. Tämä tuo mm. mukanaan rajoituksia energiansaantiin varsinkin kilpailukaudella – kilon ylipaino hidastaa greyhoundia luokkaa 0,2 – 0,3 sekuntia. Jätetään kotitehtäväksi laskea mitä se tekee metreissä kun koirien keskivauhti on jossain 60 ja 70 km/h välillä.
Meidän on siis (taas kerran tässäkin) “tyydyttävä” humaanipuolen tutkimuksiin ja yritettävä arvailla mitkä niistä ovat siirrettävissä koiran elimistöön ja metaboliikkaan. Noiden arvailujen perusteella on siis päätettävä onko greyhoundeille (ja soveltaen muille koirille) aminohappolisistä mitään hyötyä. Kyllä, vakaata uskoa tarvitaan ja paljon.
Pitkäsen ym. (2003) tutkimuksessa tutkittiin veren aminohappoja nopeus/nopeuskestävyysharjoituksessa nopeuslajien urheilijoilla (n x 20 s juoksuja). Kaikkien ja ei-välttämättömien aminohappojen keskiarvot, sekä ei-välttämättömistä aminohapoista tauriini, aspartaatti, glutamiini, glutamaatti, alaniini ja arginiini nousivat merkitsevästi plaseboa (ei leusiinilisää) nauttineella ryhmällä harjoituksen vaikutuksesta. Sen sijaan yhdenkään välttämättömän aminohapon pitoisuus ei noussut merkitsevästi. Aminohapoista ainoastaan tryptofaanin pitoisuus laski merkitsevästi. Koehenkilöillä päivittäinen proteiinin saanti oli noin 1,1 g/kg. Toisessa saman tutkijaryhmän
tutkimuksessa lyhyet maitohapolliset juoksukuormitukset urheilijoilla saivat aikaan kaikkien välttämättömien aminohappojen laskua veressä (Pitkänen 2002, 39). Sen sijaan alaniinin ja glutamaatin pitoisuudet nousivat merkitsevästi. Kaikkien aminohappojen keskiarvo ei kuitenkaan muuttunut toisin kuin voimaharjoituksessa, jossa se laski. Alaniinin voimakas nousu viittaa siihen, että alaniini/glukoosi-sykliä käytetään energian tuottamiseen kuormituksessa. Tässä tutkimuksessa koehenkilöiden proteiinin saanti oli noin 1,3 g/kg/päivä. Tämän hetkisistä tuloksista voi päätellä, että nopeuslajin urheilijan tulee saada ravinnostaan hyvin erityisesti välttämättömiä aminohappoja.
Mikäli käytetään lihaa, niin perussaannin suhteen puutosta ei pitäisi tulla. Toivottavasti sama pätee hyvälaatuisessa kuivamuonassakin, mutta siinä aletaan vaatia jo uskoa, koska kuivamuonien aminohappokoostumuksen selvittäminen on kuluttajalle/treenarille lihaakin haastavampaa.
Käytännössä kaikki tutkimukset, joihin olen törmännyt, ovat perustuneet kahteen lähtökohtaan. Ensinnäkin todistamaan heran ylivoimaisuutta kaseiinin suhteen. Toiseksi todistamaan kuinka paljon lihasmassaa ja sitä kautta lihasvoimaa on saatu aikaiseksi. Kiistämättä kaseiini toimii – voimailulajeissa ja erittäin suurilla annoksilla. Sprintillä hyötyä en ole havainnut, mutta palauttamisessa esimerkiksi haaraketjuisilla aminohapoilla saattaisikin olla merkitystä.
Urheilulisäravinteiden kylkiäisiksi tulee tasaiseen tahtiin erilaisia tutkimuksia, myös aminohapoista. Pääsääntöisesti niiden anti on aina sama: ei mitattavaa hyötyä, tai vaadittavat annokset ovat niin suuria, että niistä ei ole käytännön hyötyä. On nimittäin erotettava kaksi asiaa – aminohapon tehtävä, mitä se elimistössä tekee, ja lisäravinteena annetun aminohapon kyky tehostaa tuota tehtävää. Kaikkea ei edes ymmärretä, vaikka toimintaa teoriatasolla tunnettaisiinkin. Esimerkiksi verivirran mukana lihassoluihin kulkeutunut leusiini lisää proteiinisynteesiä enemmän kuin olisi oletettavaa normaaliin insuliinivälitteiseen leusiinin ylösottoon verrattuna. Tiedetään, että monet välttämättömät ja haaraketjuiset aminohapot kiihdyttävät mm. proteiinisynteesiä, mutta ei tiedetä, johtuuko tuo synteesin kiihtyminen nimenomaan yksittäisen aminohapon äkillisestä tarpeesta.
monilla foorumeilla ja virtuaalituruilla käsketään syöttää proteiinipitoista ruokaa, että saataisiin lihaksistoa kasvatettua – saataisiin aikaiseksi sitä kuuluisaa proteiinisynteesiä. Mutta lihas ei kasva ruualla eikä aminohappolisillä. Lihas kasvaa rasituksen jälkeisessä levossa. Piste. Lepo on kaunis asia, ja monet eivät anna treenattaville koirilleen tarpeeksi lepoa, vaikka valkuaisen saanti olisikin riittävän korkealla tasolla – näiden treenareiden koirat menevät rikki kerta toisensa jälkeen. Mutta toinenkaan äärilaita ei toimi, vaikka kuinka antaisi aminohappoja, lihaa ja munaa. Pelkästään lepäämällä lihas ei kasva, eikä koirasta tule nopeaa, vahvaa tai kestävää. Tätäkin on tutkittu, ihmisillä ja nimenomaan voimailijoilla. Heidän pitäessään harjoittelutaukoa, niin he menettivät kahdessa viikossa noin 12 prosenttia voimaa. Kaikkein eniten menetettiin nopeita lihassoluja, joiden pinta-ala laski vähän yli kuusi prosenttia. On kuitenkin muistettava, että tuo tutkimus koski nimenomaan voimailijoita, joiden lihasmassa on eräällä tavalla epä- tai yliluonnollinen. Uudestaan aloitettu rasitus, eli treeni, palautti voiman ja nopeuden kuitenkin nopeasti. Tämä on yksi syy siihen, miksi greyhound voi olla huoletta kuukauden sairaslomalla ja se saadaan lähelle edeltävää tasoaan muutamalla vedolla.
Enemmän ei ole aina parempi. Yliannostus toimii harvemmin missään asiassa. Kun proteiineja nautitaan erittäin suuria määriä, niin löytyy havaintoja, joiden mukaan testosteronitasot laskevat – eikä se ole haluttua. Laittaa muuteen uuteen valoon sanonnan, että lihavat ovat lepposia (anteeksi, mutta tuo heitto oli ihan pakko…). Kun valkuaisen yliannostus laskee testosteroneja, niin saman tekee myös tyydyttyneiden rasvahappojen (eläinrasvat) puute. Kiinnostavaa, että vielä tuollaiset 10 vuotta sitten syötettiin erittäin suuria määriä valkuaista ja karsittiin rasva niin alas kuin kyettiin – ja ne koirat olivat tätä päivää hitaampia. Ei kanta Suomen jalostuksella kolmessa sukupolvessa puolta sekuntia nopeudu…
Kommentteja