Arkisto luokalle Terveys

Plasebo

© Risto Selin

(engl. placebo). Plasebo- eli lumevaikutusta on vaikea määritellä tarkasti. Ehkä monimutkaisen ilmiön tavoittaa parhaiten toteamalla, että plasebovaikutuksella tarkoitetaan hoitoon liittyviä vaikutuksia, jotka johtuvat tuntemattomista tai ei-tarkoitetuista syistä. Sana ”plasebo” juontaa juurensa latinasta ja tarkoittaa ”minä miellytän”.

Lääkkeitä tarkasteltaessa plaseboilmiö voitaisiin määritellä niiksi parantaviksi vaikutuksiksi, joita lääkkeellä ei kemiallisen koostumuksensa vuoksi ole. Toisin sanoen lääke vaikuttaa tehokkaammin kuin sen kemiallinen koostumus antaisi olettaa. Esimerkiksi jos lääke on toiminut tehokkaammin, kun lääkäri on uskonut sen tehokkuuteen ja ilmaissut kantansa potilaalle, voidaan sanoa, että jokin ei-kemiallinen plasebo-tekijä on vaikuttanut paranemiseen.

Lue loput »

2 kommenttia

Papilloma

Aina silloin tällöin koirien suuhun tulee syyliä. Omistajat heräävät milloin mistäkin syystä, aika yleisesti luullaan että koira on pureskellut vessapaperirullan ja pahvia on jäänyt hampaiden väliin. Kyseessä on kuitenkin koiran papillomavirus. Useimminhan ne tulevat ikeniin ja huuliin. Häviävät ajan myötä, yleensä kuukaudessa. Eivät ole vaarallisia, eivätkä tartu. Niihin tulee elinikäinen vastustuskyky eivätkä siis uusi. Yleensä hoitoa ei tarvita, mutta jos koira vaikka puree ne rikki, niin silloin voidaan poistaa.
Lue loput »

, ,

Ei kommentteja

Uskomuslääkintä

© Risto Selin

(engl. belief-based medicine, make-believe medicine). Uskomuslääkinnällä tarkoitetaan kaikkia niitä menetelmiä, joita käytetään sairauksien torjuntaan, oireiden lievittämiseen, sairauksien parantamiseen ja diagnostiikkaan, vaikkei menetelmien pätevyydestä ole luotettavaa näyttöä. Se on näyttöön perustuvan lääketieteen (engl. evidence-based medicine) vastakohta.

Aikaisemmin uskomuslääkintää on kutsuttu ainakin luonnonlääkinnäksi, luontaislääkinnäksi, vaihtoehtolääkinnäksi, täydentäviksi hoitomuodoiksi sekä jopa luontais- tai vaihtoehtolääketieteeksi. Uskomuslääkintä-nimitys on kuitenkin sopivin monestakin syystä.
Lue loput »

Ei kommentteja

Hammaskiven poisto

Hammaskivi vaivaa useita koiria. Varsinkin greyhoundeilla se on kirous Ennen se oli vanhusten sairaus, nykyään vaivaa jo nuoria – joskus jopa pentuja. Hammaskiveä kertyy turhan suuria määriä paristakin syystä. Ensimmäinen on liian pehmeä ruoka. Kun hampaat joutuvat tekemään töitä ja kulmurit uppoavat tiukkaan ruokaan, niin hammaskivi kuluu mekaanisesti pois. Turvotettu kuivamuona ja oikeammin letkuruokintaan sopivat mössöt aiheuttavat takuuvarmasti hammaskiveä. Hammas on jatkuvasti ruuan peittämä, eikä mikään poista sitä. Ruuan laatu aiheuttaa hammaskiveä, olkoonkin että jotkut hyppäävät tästä väitteestä takajaloilleen. Mitä enemmän ruuassa on hiilihydraatteja, jopa ihan aitoja sokereita, sitä enemmän syntyy hammaskiveä. Kuonon malli on altistava tekijä. Pitkä, kapea kuono varmistaa, että edes sylki ei missään vaiheessa puhdista hampaiden pintaa. Sukulinjoilla on selvä merkitys. Samalla tapaa kuin että Suomessa on kehnoa luustoa periyttävä greyhound-uros, niin takavuosilta on löydettävissä uros, jonka jälkeläisillä oli huomattavan paljon hammasongelmia. Kahteen viimeiseen on harrastajan vaikea vaikuttaa, mutta muihin syihin kylläkin.

Lue loput »

, , , ,

Ei kommentteja

Vesihoito

Vesi vanhin voitehista, totesi jo vanha kansa. Tämä kansanviisaus pitää edelleen paikkaansa, sillä vesihoito on yksi tärkeimmistä hoitotavoista haavoissa, ruhjeissa ja muissa vammoissa joissa iho on vaurioitunut.

Vesihoidon teho perustuu pääosin puhtauteen: haavasta pestään pois kaikki tulehdustuotteet, kuollut kudos sekä muu lika. Toinen tärkeä aspekti on pintaverenkierron kiihdyttäminen. Kudokset saavat happea ja ravinteita, sekä valkoiset verisolut ja muut puolustusmekanismiin kuuluvat pääsevät toimimaan tehokkaammin.

Lue loput »

, ,

Ei kommentteja

Rotanmyrkky

Rotanmyrkky on harvemmin varsinainen uhka greyhoundeille. Myrkytyksiä voi kuitenkin tapahtua varsinkin maaseudulla tuholaistorjunnassa. Toinen oletettu uhka on tahallisesti koirien ulkoilureiteille jätetyt myrkkysyötit.

Suurin osa rotanmyrkyistä ovat itseasiassa verenohennuslääkkeitä ja niiden toimivuus perustuu yliannoksen aiheuttamiin sisäisiin verenvuotoihin. Käytännössä ainoat hoidot myrkytyksessä ovat injektoitu K-vitamiini tai Konakion-tabletit sekä viimeisenä vaihtoehtona verensiirto. Annostus on 3-5 mg/kg, mutta sen päättää eläinlääkäri. Myrkytys ei kuulu itsehoidettaviin.

Myrkytysoireet näkyvät yleensä päivästä kahteen, mutta kahden viikon aikaakin on raportoitu. Myrkky vaikuttaa melko hitaasti ja ensioireita voi olla vaikea tunnistaa. Niitä ovat mm. väsymys, ripuli, kohonnut ruumiinlämpö, hengitysvaikeudet ja limakalvojen vaaleneminen. Kun oireet ovat selkeämmin havaittavissa, hoidolla on kiire. Kuten suklaassakin, niin pitkäaikainen vähäisempi saanti on suurempi riski kuin yksi iso.

Ensiapuna voidaan käyttää oksettamista suolalla (vain yhden kerran!) sekä lääkehiiltä 1 mg/kg. Ensiavun jälkeen hakeudutaan eläinlääkärin hoitoon.

Rotanmyrkkysyötit eivät ole käytännössä suurikaan uhka greyhoundille. Bromadiolonia sisältävissä myrkyissä, esim. Rotanmyrkky 342, koirien LD50-annos (annos joka on tappanut puolet koe-eläimistä) on yli 10 mg/kg. 30 kg greyhoundin olisi siis saatava yli 300 mg, joka tarkoittaa 6 kg itse tuotetta.

Ei kommentteja

Kyyn purema

KyyKyy on Suomen ainoa myrkkykäärme. Matelijoista se on kohtuullisen harmiton, itseasiassa jopa hyödyllinen, mutta hyökkää joutuessaan ahdistetuksi. Vaikka kyy on erittäin arka, niin se joutuu vuosittain noin sata kertaa tilanteeseen, jossa se puree ihmistä. Koirien puremamääristä ei ole tietoa.
Lue loput »

, , ,

Ei kommentteja

Anaalirauhaset

Koiran peräaukko on noin yhden senttimetrin pituinen, ja siinä on kaksi sulkijalihasta. Anaalirauhaset ovat kaksi pussia, jotka ovat sijoittuneet ulomman ja sisemmän sulkijalihaksen väliin, noin kello 4 ja 8 kohdalla. Itseasiassa kyseessä on rauhaseritepussit, kooltaan noin maapähkinän kokoiset, ja anaalirauhaset sijaitsevat näiden pussien seinämissä. Anaalirauhasten tehtävää ei täysin tunneta, mutta luultavasti niiden tehtävän on reviirin merkitseminen ja muu viestiminen laumassa. Nykyajan koira ei niitä enää tarvitse, ja niitä pidetäänkin vain jäänteenä entisajoilta – jäänne, joka aiheuttaa kaikenlaisia pikkuvaivoja.

Anaalirauhaset, siis oikeammin pussit, ovat täynnä anaalieritettä, joka on juoksevaa ja väriltään vaalean kellanruskeaa. Haju on erittäin voimakas, ja useasti rauhasnestettä itsessään pidetään merkkinä jostain sairaudesta. Anaalirauhaset tyhjenevät normaalisti koiran ulostaessa.

Anaalirauhasongelmat ovat erittäin yleisiä, mutta kohtuullisen harvinaisia greyhoundeilla.

Lue loput »

, , , ,

Ei kommentteja

Jäykkäkouristus

Jäykkäkouristus eli tetanus on hengenvaarallinen Clostrium tetani bakteerin itiöiden aiheuttama tauti. Vaikka se onkin uhka enemmänkin ihmisille, niin myös eläimet voivat sairastua siihen, koira mukaan lukien. Tetanusbakteeria esiintyy varsinkin kasveja syövien eläinten suolistossa ja usein myös ihmisen suolessa. Tämän takia tetanusbakteerin itiöitä on erittäin runsaasti karjan lannan saastuttamassa maaperässä.

Vaikka koira itsessään on aika hyvin suojassa jäykkäkourustukselta, niin omistaja ei ole. Omat rokotukset on siis syytä pitää kunnossa. Vaikka koira ei purisikaan, niin välillä leikin tiimellyksessä saattaa tulla naarmuja ja raapeita.

Lue loput »

,

Ei kommentteja

Stressi

Stressi on elimistön kokonaisvaltainen aktivoituminen mihin tahansa ulkoiseen tai sisäiseen ärsykkeeseen (vaatimukseen). Stressi voidaan myös määritellä ympäristön yksilöön kohdistamaksi uhkaksi tai vahingolliseksi vaikutukseksi tai yksilön vasteeksi tällaisiin tekijöihin. Stressi voi olla luonnostaan salakavalaa, esittämättä mitään ulkoisia merkkejä, mutta lopulta greyhound, tai mikä tahansa koira, saa fyysisiä tai henkisiä oireita. Yleensä selvin fyysinen merkki on suorituskyvyn putoaminen, ja henkinen merkki on innokkuuden puuttuminen tai haluttomuus olla laittamatta kaikkea peliin kilpailussa.

Stressi jakaantuu kahteen luokkaan:

  • Akuutti stressi aiheuttaa sympaattista hermojärjestelmää aktivoimalla akuutin stressivasteen eli ”taistele tai pakene” -reaktion, jolloin sydämen syke ja hengitystaajuus lisääntyvät, verenkiertoa ohjautuu enemmän lihaksille ja vähemmän muualle elimistöön, lihakset jännittyvät ja suoliston toiminta hidastuu. Akuutti stressi on monesti hyödyllinen tila, koska se lisää elimistön suorituskykyä.
  • Pitkään jatkuva stressi voi aiheuttaa elimistön kroonisen stressivasteen, jolla on monia haitallisia vaikutuksia.

Lue loput »

, ,

Ei kommentteja

Better Tag Cloud